Maailmankansalaiset - videosarja ulkosuomalaisista

En oikeastaan tiedä edes miksi, mutta minua on aina kiinnostanut vieraat kulttuurit, maat ja matkustaminen. Vaikka suomalaisidentiteettini on pienestä pitäen ollut selkeä ja vahva, ylpeäkin olen aina silloin tällöin kotimaastani, on minulla silti aina ollut sellainen pieni osittain tiedostamaton tunne siitä että pelkästään yhteen maahan ja yhden maan kansalaisiin identifioituminen ei ehkä sovikaan minulle.

maailmankansalainen_lontoo

Jo lapsena kuuntelin suurella mielenkiinnolla tarinoita ulkomaille muuttaneista sukulaisista. Ylpeänä kerroin kavereilleni pikkuserkuista Australiassa ja Amerikassa ja haaveilin omista tulevaisuuden seikkailuistani. Nyt kun tarkemmin muistelen ja mietin, onkin outoa että täysikäistyttyäni olin ajautunut melkoisen perinteiseen ajattelumuottiin - yliopisto Suomessa ja sitten duuniin. Suomessa. Thank god, sisäinen maailmankansalaiseni heräsi kuitenkin henkiin, ja kun en ensimmäisellä yrittämällä päässytkään yliopistoon, tuli eteeni mahdollisuus suorittaa tutkinto johon kuuluisi pakollisena osuutena vuosi ulkomailla. Ja se vuosi olikin yksi elämäni parhaimmista vuosista, jonka jälkeen oli helppoa lähteä ulkomaille pysyvämminkin. Noin 7 ja puoli vuotta tuli lopulta Suomen ulkopuolella asuttua ennen viime kesän paluuta. (Ja siitä paluushokista saakin sitten ihan uuden postausaiheen.)

Ulkomailla asuessani olen päässyt tutustumaan upeisiin ulkosuomalaisiin, maailmankansalaisiin jotka syystä tai toisesta halusivat laajentaa maailmankuvaansa kokeilemalla elämää - joko hetkittäin tai pysyvämmin - Suomen ulkopuolella.

ulkosuomalaiset

Halusin sekä tutustua kansalaisidentiteetin muokauttumiseen, että jakaa näitä näitä tarinoita muiden suomalaisten kanssa, ja siitä lähtikin idea Maailmankansalaiset -videoprojektille. Kesän aikana haastattelin kuutta Englannissa asuvaa suomalaista ja kysyin miten he ovat päätyneet asumaan ulkomaille, ja kuinka he ovat kokeneet ulkomailla asumisen vaikuttaneen heihin. Videot julkaistiin omalla YouTube-kanavallaan lokakuusta lähtien. Käy katsomassa ne täällä --> Maailmankansalaiset

Vaikka osa kuvattavista olikin minulle entuudestaan tuttuja, oli heidän tarinansa kuuleminen silti mielenkiintoista, ja äärimmäisen mielenkiintoista oli huomata yhtäläisyyksiä heidän ajatuksissaan ulkosuomalaisuudesta.

Kuulisin mielelläni myös teidän ajatuksia, koetko olevasi maailmankansalainen - mitä se sinulle tarkoittaa? Vahvistuuko suomalaisuutesi ulkomailla asuessasi, vai päinvastoin? Tai jos et ole koskaan asunut ulkomailla, haaveleitko ulkomaille muuttamisesta joko lyhytaikaisesti tai pysyvästi? Mikä saisi sinut lähtemään, tai estää sinua lähtemästä?

Kommentoimalla voit voittaa kaksi lippua Matkamessuille Helsingissä 19.–21.1.2018.

Mikäli yllä olevat kysymykset eivät herätä sen kummempaa kommentointihalukkuutta, mutta messuliput silti kiinnostaisivat, voit vaihtoehtoisesti kommentissasi esimerkiksi kertoa kiinnostaisiko sinua kuulla lisää vastaavia ulkosuomalaistarinoita ja minkälaisia kysymyksiä itse ulkosuomalaisilta kysyisit.

Arvontaan osallistuu kaikki ennen sunnuntaita 7.1.2018 keskiyöhön mennessä jätetyt kommentit. Kommentoida voi joko tähän postaukseen tai FB:ssä Maailmankansalaiset tai Britannika/Annika Nen sivulla jaettuun postauslinkkiin. Kommenttia jättäessäsi tämä sivusto kysyy sähköpostiosoitettasi joka tulee vain minun nähtäväksi, älä siis laita osoitetta julkisesti itse kommenttiin. Mikäli voitto osuu FB-kommentoijalle, otan yhteyttä inbox-viestillä.

No moi - pitkästä aikaa!

Olen aina ollut ihminen joka innostuu useista asioista, haluaa oppia koko ajan uutta ja pitää miljoona rautaa tulessa. Usein mielenkiinnonkohteeni ovat myös jossain määrin toisistaan eroavia jolloin niiden saumaton yhdistäminen ajan optimoimiseksi ei oikein onnistu. Ja nekin mieliaktiviteettini jotka tukisivat toisiaan ovat omilla tahoillaan sen verran aikaavieviä, että priorisointi on pakollista. Jonkin on pudottava, jotta jokin muu pääsee pyöritykseen. Päätin siis tässä viimeiset kymmenen kuukautta jättää kirjoittamisen vähemmälle, jotta ehtisin lukea enemmän. Ja se on kannattanut, olen viimein päässyt takaisin siihen lukemisen makuun ja riemuun mitä koin kaksitoistavuotiaana kun kannoin kirjastosta itseäni korkeampia kirjakasoja kotiin.

Tämän lisäksi olen viimeiset kymmenen kuukautta tietenkin edelleen tehnyt töitä kuten Lontoossa tehdään - pitkiä päiviä ja paljon Euroopan sisäisiä lentoja. Toki olen jatkanut myös vapaa-ajalla matkustamista. Pari kertaa Espanjassa, pidempi visiitti Kanadaan ja pikapyrähdys Intiaan. Filippiinien matkan peruuntuminen harmittaa edelleen, mutta se on laitettu kalenteriin uudestaan tämän vuoden lopulle.

Lisäksi olen kuvannut paljon videomateriaalia, vaikka kaikki ei ole vielä YouTubeen päätynytkään. Mutta jotain sinnekin on päivittynyt, käykää siis kurkkaamassa! 

Huomasitte ehkä myös että vaihdoin blogini nimen ja osoitteen? Nyt se on vain oma nimeni, tai no melkein. Kuten brexitistä kirjoittaessani mainitsin, ehkä nyt olisi aika siirtyä eteenpäin. Olen asunut Lontoossa kuusi vuotta ja tämä blogi on kulkenut nokkelalla Britanniaan viittaavalla nimiyhdistelmällä sitäkin pidempään. Ehkä on aika siirtyä eteenpäin. Otin viime viikolla loparit. Lähtölaskenta on alkanut ja kesällä siirrymme - tattadadaadadaa - Suomeen!

Ennen uuden työn aloittamista olen kuitenkin suunnittelut kesälle muutaman projektin. Koska olen vain niin huono lomailemaan ilman projekteja. Lopulta keksin niin monta suunnitelmaa että tajusin että kesä yksin ei niihin riittäisi, joten täytynee ehkä hiukan taas priorisoida. Yksi projekteista on koodaamisen oppiminen (osittain uudestaan) ja toinen on videoihin liittyvä projekti. Siitä olen erittäin innoissani, ja pitäkäähän tekin silmiä auki, ilmoittelen kuinka se etenee! Toki olisi kiva myös saada jokin reissu vielä kesälle. Mutta en ala ahnehtimaan. Jos nyt ensin alkaisin pakkaamaan ja suunnittelisin paluujuhlat. 

Helsinki here I come!

Pohjois-Afrikan korkeimmalla huipulla // Atlasvuoret ja Mount Toubkal (video)

Halusimme lähteä lomalle. Kriteerinä lentojen varaukselle oli halpa ja lähellä, mutta Euroopan ulkopuolella. Marokkohan se sieltä tupsahti.

Muutama viikko myöhemmin aloin tutkia että mitä siellä Marrakechissa sitten oikein voisi tehdä. Ainiin ne Atlasvuoret! Tuo vuoriryhmä pitää myös sisällään Pohjois-Afrikan korkeimman vuoren, Mount Toubkalin, 4167m. Tämän tajuttuani tiesin tarkalleen mitä tekisimme tällä matkalla.

 näkymä hotellihuoneemme ikkunasta / riad Atlas Prestige / imlil

näkymä hotellihuoneemme ikkunasta / riad Atlas Prestige / imlil

Ennen vuorelle lähtöä yövyimme yhden yön Imlilin pikkukylässä, Riad Atlas Prestige-nimisessä majatalossa joka osoittautui täydelliseksi aloituspaikaksi. Hotellin omistajat auttoivat oppaan löytämisessä ja saimme heidän kauttaan hoidettua kaikki järjestelyt vuoren valloitusta varten. Ikkunasta näkyi upeat vuorimaisemat, ja Marrakechin hiostavan kuumuudeen jälkeen vuoristoilma ja vajaa kolmisenkymmentä astetta tuntui leppoisan viileältä.

 

Day 1

Oppaamme Hussein, muulimme jonka nimeä en tiennyt ja kokkimme (kyllä, pakettiin kuuluu kokki) jonka nimeä en vielä useammankaan kerran jälkeen ymmärtänyt odottivat majapaikkamme ovella klo 9 aamulla. Ruokatarpeet oli pakattu muulin selkään, mutta mukaan mahtui vielä helposti kaksi rinkkaa.

Matka alkoi mukavasti hiekkatietä pitkin ja mukaamme lähti kylän puolisokea koira. Vaikka alussa nousu oli rauhallista eikä ollenkaan jyrkkää, väsyin jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, sillä kuumuus ja auringonpaiste vei suuren osan energiastani. Vesipulloni tyhjeni aivan liian nopeasti.

ruokailu vuorivaelluksella toubkal
taukopaikka atlasvuorilla

Kolmen tunnin kävelyn jälkeen pysähdyimme lounaalle. Meillä ei ollut aavistustakaan mitä muulin selkään oli pakattu, enkä olisi ikimaailmassa osannut odottaa sitä luksuslounasta minkä kokkimme pienen vuorimajan takahuoneessa kokosi. Hän oli jopa tuonut mukanaan posliinilautaset ja pöytäliinan! Tarjolla oli oliiveja, suolakalaa ja tuoretta salaattia, pastaa, tomaattikastiketta ja lihapullia. Ja lounas aloitettiin toki minttuteellä.

kantoapu muuli atlasvuoret toubkal

Lounaan jälkeen energiatasot olivat taas huipussaan ja jyrkemmäksi muuttunut nousu ei tuntunut liian rankalta kun hento tuulenvire helpotti hidasta askellusta. Maisemat olivat sekoitus verheyttä, satunnaista vuoristokasvillisuutta ja vielä toistaiseksi kauempana siintävää lumihuippuista vuoristoa. Koira seurasi edelleen mukana. Tässä vaiheessa matkaa ohitimme myös säännöllisin väliajoin pieniä vuoristokioskeja joista sai ostaa limpparia ja tuorepuristettua appelsiinimehua. Vessojakin löytyi, tai no siis reikiä lattiassa. Mutta ottaen huomioon vuoristokasvillisuuden harvuuden, oli tuo seinillä ympäröity reikä aika luksusta miesporukassa liikkuvalle naismatkailijalle.

mount toubkal atlasvuoret vaellus
opas toubkal atlasvuoret
kulkukoira atlasvuorilla

Noin neljä tuntia lounaan jälkeen saavuimme vuoristomajalle, jossa yöpyisimme yhden yön. (Koirakin edelleen mukana ja löysi majan pihalta kaverinsa.) Suoraan huipulle ei saa ensimmäisen vaelluspäivän aikana pyrkiä, sillä ensin täytyy totutella ohueen ilmanalaan. 3207 metrin korkeudella sijaitseva 'Refuge Toubkal Les Mouflons' oli askeettisuudestaan huolimatta selkeästi se majapaikoista hienompi vaihtoehto tällä reitillä. Ehdin ensimmäisenä suihkuun ja sain kuumaa vettä, toisin kuin poikaystäväni, joka nautiskeli ensin terassilla kokkimme keittämän minttuteen. Kahdenkymmenen hengen huoneen ja siskonpedin jouduimme jakamaan ainoastaan kahden keski-ikäisen espanjalaismiehen kanssa. Mietin mielessäni että jos tuo toinen tuolla mahalla pääsee huipulle niin niin kyllä minäkin. 

minttutee atlasvuorilla
 Telttailukin olisi vaihtoehto vuorilla

Telttailukin olisi vaihtoehto vuorilla

 majapaikkamme kolmentuhannen metrin korkeudessa

majapaikkamme kolmentuhannen metrin korkeudessa

Day 2

Heräsimme neljältä aamulla jättäen espanjalaiset kuorsaamaan kaksinaan. Kokkimme oli kasannut aamupalapöytään keksejä, pähkinöitä, vehnäleipää, mansikkahilloa ja Nutellaa. Herättelimme itseämme lisäksi pikakahvilla ja vartin päästä Hussein jo huutelikin ovella 'yalla yalla', lähdetään ennen kuin aurinko on liian korkealla. Muuli ja kokki jäivät tässä vaiheessa odottelemaan vuoristomajalle. Koiraakaan ei enää kiinnostanut tämä viimeisin ja hankalin etappi.

Heti parin metrin päästä tajusin, että tämä päivä olisi huomattavasti rankempi kuin eilinen trekkaus. Samantien saimme hyppiä kiveltä toiselle ja nopeasti olematon polku jyrkkeni ja jouduimme valitsemaan askeleemme erittäin tarkasti. Ohut ilmanala ja jyrkkä nousu sai askeleen tuntumaan äärimmäisen painavalta, ja otimmekin niitä melkoisen rauhalliseen tahtiin. Liikuimme eteenpäin hitaammin kuin yksivuotias upottavalla suolla.

Tällä etapilla ei sentään tullut kuuma. Aikainen aamu, lumihuipun lähentyminen ja tuulen voimistuminen pitivät huolen siitä että kuuma ei tulisi vaikka kuinka rankalta tuntuisi. Ja rankalta se tuntuikin. En toistaiseksi elämäni aikana ole tehnyt mitään mikä olisi ollut fyysisesti rankempaa kuin tämä kokemus. Hussein salli meidän pitää minuutin mittaisia taatelitaukoja. Siinä vaiheessa kun kohtasimme ensimmäisiä jäisiä lumihankirykelmiä, alkoi vuorikiipeily tuntua todelliselta, ei tämä ihan mikä tahansa sunnuntaikävely ole!

mount toubkalin huipulla

Huipulle saavuttua fiilis oli aika upea. Ei niinkään pelkästään maisemien takia, ei niin korkealla oikeastaan ihan hirveästi näe vieressä olevien vuorien lisäksi. Mutta se fiilis kun rankan fyysisen kokemuksen jälkeen on saavuttanut jotain niin konkreettista. Että on niin korkealla että kaikki muu tuntuu kaukaiselta ja mitättömältä. Todellinen arjesta irtautuminen.

 Huipulla oli ruuhkaa

Huipulla oli ruuhkaa

Huipun saavuttamisen huuma haihtuu kuitenkin nopeasti. Nyt pitäisi vielä jaksaa kävellä koko matka takaisin Imlilin vuoristokylään. Käytännössä alastulo on helpompaa ja nopeampaa, mutta ei todellakaan mitään herkkua. Reidet maitohapoilla alamäkeen meno irtokiviä varoen on haasteensa sekin. Muutaman läheltä piti liukastumistilanteen ja jyrkimmän osuuden jälkeen saavuimme takaisin vuorimajalle, jossa muuli ja kokki odottelivat meitä valmiina jatkamaan takaisin kylään. Ensin syötäisiin toki lounasta. 

Alaspäin mennessä alkoi hellekin taas tuntua iholla. Hussein ja kokki kävelivät edellä ja vanhoina konkareina kepeästi katosivat useampaan otteeseen näkyvistämme. Ja me luulimme liikkuvamme nopeasti! Voi kun voisin ratsastaa muulin kyydissä takaisin kylään, ajattelin... En kehdannut kysyä. Mitä lähemmäs kylää saavuttiin, sitä tuskaisempi oloni oli. Kuuma, niin kuuma, ja kaikki energiani oli kadonnut. Tässä vaiheessa en enää kiinnittänyt minkäänlaista huomiota maisemiin. Halusin vain kylmään suihkuun ja jalkoja lepuuttamaan.

Lopulta saavuimme takaisin riadiin josta olimme edellisenä aamuna lähteneet liikkeelle. Minttuteen jälkeen hyppäsimme taksiin ja takaisin Marrakechiin. Vanhaan kaupunkiin, Medinaan, saavuttuamme alko rankkasade. Otimme vilvoituksen avosylin vastaan raahatessamme rinkkojamme ja laukkujamme viimeisillä voimilla loman loppupäivien majapaikan ovelle. 

 

Facts and figures:

Majoitus Imlil-vuoristokylässä: Riad Atlas Prestige, 39 euroa/yö. Suosittelen!
Kahden päivän vuoristovaellus, sisältäen paikallisen oppaan, kokin, muulin ja yön vuoristomajassa: 220 euroa yhteensä kahdella henkilölle. Maksoimme lisäksi sekä kokille että oppaalle molemmille 200 dirhamia (n.20 euroa) tippiä.
Taksi Marrakechista Imliliin ja takaisin: vajaa 2 tuntia ja 35 euroa suunta
Suositeltavat varusteet kesäkaudella: Hyvät ja nilkkaa tukevat vaelluskengät, otsalamppu (vuoristomajalla on sähköt päällä vain hetkellisesti), lippis tai vastaava hattu (mulla oli vaan huivi, huono idea), kiipeilykeppi (sillä on varmaan joku oikea nimikin, mutta siis sellanen kävelykeppi, meillä ei ollut ja se harmitti koska olisi varmasti helpottanut kulkemista joillain osuuksilla), kevyt reppu jossa kantaa vesipulloa ja pieniä eväitä, aurinkorasvaa (minä paloin), särkylääkettä (mulla meni tolla reissulla kolme koska ohut ilmanala aiheutti päänsärkyä), hengittävät vaatteet ja toiselle päivälle pipo, hanskat ja tuulitakki ja -housut.

Oletko sinä koskaan kiivennyt vuorelle, Toubkalille tai jollekin muulle? Mitä vinkkejä jakaisit aloitteleville vuorikiipeilijöille?