Miltä Brexitin voitto näytti Lontoosta käsin?

Tunnustan että kansanäänestystä edeltävinä viikkoina yritin olla seuraamatta kampanjointia ja keskusteluja Britannian EU-jäsenyyden osalta, sillä minulla ei olisi minkäänlaista sananvaltaa kyseisessä äänestyksessä. Vaikea siltä oli kuitenkin säästyä. Yritin silti olla stressaamatta aiheesta johon en voi millään lailla vaikuttaa. Toki näin EU-kansalaisena syvästi toivoin että tulos olisi ollut jotain aivan muuta.

Perjantaina heräsin kello 6.30 siihen kun poikaystäväni (EU-kansalainen hänkin) laittoi BBC:n uutiset päälle ja otsikot huusivat "OUT". Kämppikset heräsivät ja istuivat viereemme seuraamaan uutisia mykistyinenä. Eurooppalaisia hekin. Olin jostain kumman syystä ollut niin luottavainen sen suhteen että Britit äänestäisivät 'Remain', että tulos tuntui osittain jopa shokilta. Lontoo äänesti "in" ja niin myös kaikki läheiset tuntemani ihmiset joilla äänioikeus oli. Elän siis selkeästi erittäin hyvin vuoratussa kuplassa. 

Toki tuo kupla oli alkanut hiukan rakoilemaan Brexit-kampanjoinnin myötä. Tuntui että sitä vedettiin pääsääntöisesti maahanmuuttoon liittyvillä argumenteilla. Näin maahanmuuttajana se tekee tietenkin olon hiukan ei-toivotuksi. Itse olen aina nähnyt Britannian enemminkin voittavana osapuolena mitä tulee maahanmuuttoon. Niin sanottu 'aivovuoto' monesta maasta koituu nimenomaan Britannian hyödyksi. Britteihin muuttaa paljon koulutettuja, ammattitaitoisia ja jo englantia sujuvasti puhuvia ihmisiä, jotka tuskin missään vaiheessa maahanmuuttoprosessiaan vievät Briteistä enemmän rahaa kuin tuovat. Mutta ihmiset näkevät mitä haluavat, ja kukaan ei mainitse puolalaisia arkkitehtejä, vaan puolalaisen autonpesijän joka suostuu tekemään työn puoleen hintaan, täten kriitikoiden mielestä vieden paikallisen autonpesijän työpaikan. Ymmärtääkseni se ei kuitenkaan ollut EU joka pakotti Brittien hallituksen seuraamaan tietynlaista kansantalouden mallia?

Aamulla junassa tunnelma oli oudon painava. Ehkä olin vain itse mietteissäni ja kuvittelin haistavani tämän fiiliksen muistakin, tai sitten Brexit ihan oikeasti tuntui ilmassa. Kävin ostamassa aamupalan "Pret A Manger"-nimisestä kahvilasta, jossa puuroni valmisti bulgarialainen, kahvini taiteili espanjalainen ja rahani pyysi italialainen. Toimistolle saavuttuani oli puheenaihe luonnollisesti sama koko päivän. Suurin osa kollegoistani on EU-kansalaisia, joilla on Englannissa englantilaisiksi syntyneet lapset.

Tämä onkin yksi mielenkiintoisimmista tilanteista. Briteissä on valtava määrä kansainvälisiä avioliittoja, joissa jompi kumpi tai molemmat osapuolista ovat EU-kansalaisia joilla ei ole Britannian passia. Mutta heidän lapsena ovat syntyneet Briteissä ja tätä kautta saaneet kansalaisuuden. Monelle heistä olisin toivonut oikeutta äänestää. Toki on epätodennäköistä että heidän oleskelulupaansa tulisi mitään muutoksia, se olisi aika absurdia.

Iltapäivällä toimari kutsui kaikki Euroopan toimistot puhelimen äärelle. Varmisti että tämä ei tule vaikuttamaan meihin. Jokaista autettaisiin hankkimaan työlupa ja viisumi kun sen aika tulee. Kaikki kuuntelivat mietteliäinä.

Mielenkiintoisintahan tässä tilanteessa todellakin on se, että kukaan ei oikein tiedä mitä tulee tapahtumaan. Epävarmuus on sana jota viljellään joka puolella.

Illalla poikaystäväni tuli kotiin ajotunnilta (kyllä, luit oikein, kolmekymppinen poikaystäväni ei ole lontoolaisena aiemmin tullut ajatelleeksi ajokortin hankintaa, se on aika turha suurkaupungissa), joka oli ollut melkoisen haastava. Sai ylläpitää kiihkeää keskustelua Brexitistä samalla kun yritti keskittyä Lontoon ruuhkassa hengissä pysymiseen. Opettaja oli sieltä harvinaisesta Lontoon kaupunginosasta jossa suurin osa kannatti eroa. Tosin tuon tunnin ja keskustelun jälkeen hän tunnusti että jos olisi asiaa katsonut ihan joka kantilta, olisi ehkä sittenkin äänestänyt toisin.

Vaikka sanoin etten tunne ketään joka olisi äänestänyt out, niin ei voi väittää etten tietäisi ketään joka oli näin tehnyt. Jokainen taksikuski jonka kyydissä istuin parin viime viikon aikana tuntui äänestäneen Brexitin puolesta. Luokkaeroistaan tunnettu Britannia on tämän kansanäänestyksen aikana tuonut taas selkeämmin esille jakautuneen yhteiskunnan. Ja uskoisin että moni joka on pettynyt siihen politiikkaan joka on asettanut vähemmän koulutetut ja niissä perinteisiin kuoleviin teollisuudenaloihin nojautuvissa kaupungeissa asuvat ihmiset entistä huonompaan asemaan käyttivät nyt ääntään protestina. Protesti toimi, mutta olihan se vähän kuin jos lähtisi kadulle mielenosoitukseen ja ampuisi itseään jalkaan. Saisit varmasti siinäkin äänesi ja asiasi esille - mutta heräisit aamulla reikä pohkeessa. EU:ta on helppo käyttää syntipukkina. Jos vaihtoehto on että jatketaan samaan malliin tai tehdään suuri muutos, niin totta kai on helppo tehdä johtopäätös että otetaan mieluummin riski ja pistetään pakka kunnolla sekaisin, sen sijaan että äänestettäisiin nykytilanteen puolesta. Voi kun politiikka ja kansantaloustiede olisikin näin helppoa ja yksinkertaista. 

Lauantaina muutimme pianon, kitaran ja ainoan huonekalumme, kirjahyllyn, uuteen asuntoomme. Muuttoautoa ajoi ja kantoapuna toimi romanialainen. Tiedätte varmaan minkälaisen keskustelun tällä kertaa kävimme Brexitistä. Heidän kantansa oli aika suorasukaisesti että koitapa saada britti tekemään tätä duunia tällä hinnalla, ei onnistu, et löydä. 

Itse en kannata sitä että palkat ajetaan liian matalaksi, mutta toisaalta samalla en voi kun arvostaa heitä jotka lähtevät etsimään työtä muualta jos sitä ei kotimaasta löydy. Ja sitä en siedä millään tasolla että joku purkaa tyytymättömyyttä omaan tilanteeseensa ja työttömyyteensä rasismina näitä  pienipalkkaisia (ja ihan kaikkia muitakin) ulkomaalaisia kohtaan. Ja yhtäkkiä tämä äänestystulos on tehnyt rasismista taas hetkellisesti hieman suorasukaisempaa…

Se onkin se joka minua henkilökohtaisesti ketuttaa tässä tilanteessa kaikkein eniten. Missä on solidaarisuus, ajatus siitä että asioita tehdään yhdessä ja maiden rajoja ei suljeta muureilla. Vaikka EU onkin byrokraattinen hirviö, niin onhan se silti pitänyt Euroopassa rauhan ja luonut yhtenäisyyttä. Tai ainakin yrittänyt. Brexit tuntuu vähän samalta kuin persujen voitto. Tai Trumpin. Auta armias jos se koskaan tapahtuu.

Viikonlopun aikana Facebook oli pitkästä aikaa mielenkiintoinen. Uutisvirta täyttyi mitä mielenkiintoisimmista meemeistä. “Fromage not Farage!” Harmistuneiden statuspäivitysten lisäksi erilaisia uutisartikkeleita jaettiin innolla. Omasta kuplastani johtuen en uutisvirrasta pahemmin löytänyt lukemista Brexitin hyödyistä. Mutta eipä sitä ihan etsimälläkään helppoa ollut löytää. Boris piiloutui ja The Sun julkaisi artikkelin Brexitin vaikutuksesta tavallisen ihmisen talouteen - negatiiviselta kannalta! Mihin tämä maailma on menossa jos Boris ei halua olla esillä ja The Sun puhuu kerrankin jostain aiheesta vakavasti!

Mutta miten tämä vaikuttaa minuun henkilökohtaisesti käytännön tasolla juuri nyt? No eipä sen kummemmin. Suomesta aikonaan nostamani opintolaina on vähän kalliimpi maksaa takaisin. Jossain vaiheessa joutuisi paperihommiin jos haluaisi jäädä. Mutta ehkä se on sitten hyvä aika vaihtaa maisemaa.

-----

Tätä tekstiä kirjoittaessani katsoin jalkapalloa. Islanti voitti Englannin. Hymyilyttää. Brexit vol 2. Toisaalta ei saisi olla vahingoniloinen. Harmittaa jo nyt niiden puolesta jotka äänestivät “Leave” koska uskoivat poliitikoiden valheisiin. Sekä Boris että Farage ovat peruneet puheensa. Enää ei olisikaan kuulemma niin kiire erota. Too little too late…

 

Mitä mietin kesäkuussa

Kesäkuussa on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä. Kiipesin vuorelle. Kävin taas Köpiksessä. Vuokrattiin uusi asunto. Ehditään vielä sinne muuttamaankin kesäkuun puolella. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Readingissä ja vierailun syynä olleen konferenssin akateemisuus sai muistelemaan kaiholla opiskeluaikoja. Josko sitä sittenkin jonain päivänä tekisi tohtorin.

Tai sitten ei. Koska sitäkin olen pohtinut miksi en aikoinani vain valinnut jotain helpompaa reittiä. Joku peruskoulutus josta johonkin perusduuniin jossain peruspaikkakunnalla. Suomessa siis. Olisin nyt varmasti asunnonomistaja jolla olisi reilusti vapaa-aikaa ja elämä helppoa kuin Oltermannia viipaloisi. Koska onhan nämä Lontoon asuntomarkkinat aika perseestä.

Ja vähän kaikki muukin välillä. Mutta kun en vaan oikein osaa olla paikoillani. Haluaisin vain seikkailla ihan koko ajan ja joka päivä. Vannoin etten vuorelle enää ihan heti uudestaan kiipeäisi. Olihan se rankkaa. Mutta silti mielessäni kihelmöi jo Kilimanjaro.

Mitä jos tekisin lupauksen. Että jos käy Brexit niin sitten myös Britannikexit? Olisihan tämän blogin nimikin jo vaihdon tarpeessa. 

Huomasin tänään että innokkaat argentiinalaiset ovat saaneet Argentiinan muisteluvideolleni jo yli 17 000 katselukertaa. (Ja 125 kommenttia joissa kerrotaan että mateen pitää laittaa sokeria.) Se on paljon se jos ottaa huomioon että yleensä videoni katsotaan ehkä kolmesataa kertaa. (Äiti sata, iskä sataviiskyt ja sisko sata.)

Nyt kun vietämme viimeisiä päiviä Limehousessa, tajusimme kuinka vähän olemme tehneet niitä asioita joita suunnittelimme tällä alueella tekevämme. Viime viikonloppuna kävimme sitten vihdoinkin Gandalfin omistamassa Rypäleet-pubissa. Asiakaskunta oli enemmän rusinaa kuin rypälettä, mutta olihan se ihan kiva näin kolmenkympin kolkutellessa tuntea itsensä juottolassa junioriksi.

atlasvuoret tagine
lontoo
limehouse

P.s. Pääsin myös Madventuresin ja Ulkoministeriön kirjeenvaihtajaksi. Sehän sopii täydellisesti sillä lähitulevaisuudenhaaveeni on tehdä matkaohjelma ja ryhtyä salaiseksi agentiksi siinä samalla diplomaattisuudellani maailmaa parantaen. Ja tämä ei ole muuten mikään vitsi. Paitsi ehkä salaisen agentin kohdalta. Koska salaiset agentit eivät kai saa kertoa olevansa salaisia agentteja. 

Istanbul in a day (video)

Where: Istanbul, Turkey
When: 1 day and 2 nights in April 2016
How: With Turkish Airlines from London, 106 pounds and 4 hours
Bed: The Elysium Istanbul - M Gallery by Sofitel - 5* and 99 pounds per night

Istanbul oli hiljainen. Omalla rosoisella tavallaan erittäin kaunis. Tällä matkalla mukana ollut ystäväni kuvailee kaikki kaupungit väreillä. Istanbul oli vaaleanpunainen.

istanbul moskeijat

En osaa sanoa tuntuiko Istanbul niin autiolta ja hiljaiselta sen takia että valtaosa kaduista oli suljettu suuren työväenpäivän mielenosoituksen takia, vai sen takia että basaari ja Sultanahmetin kaupat olivat tuona sunnuntaina kiinni, vai sen takia että kukaan ei enää uskalla matkustaa Istanbuliin.

istanbul mielenosoitus

Tajusin juuri että olen viime aikoina matkustellut paljon samantyyppisissä maissa. Qatar, Arabiemiraatit, Turkki ja Marokko. Yksi yhdistävä tekijä josta tykkään on moskeijoiden minareeteista kaikuvat rukouskutsut. Ne ovat mukavan rauhoittavia tunnelmanluojia jopa tällaisille ei-uskovaisille.

turkki moskeija

Päivä ja puolikas ei ole tarpeeksi pitkä aika tutustua Istanbulin kokoiseen kaupunkiin syvällisesti ja kaikista kulmista, mutta kyllä siinä hyvin ehtii perusnähtävyyksillä vierailemaan ja muutaman eri ravintolan suussa sulavine baklavineen kokeilemaan. Me ehdimme reissun aikana kävelemään 17 kilometriä (nykyaikana nämä määrät voi ihan todistaakin kun jokaisessa härpäkkeessä on askeleita laskeva ominaisuus) ja näkemään sinisen moskeijan sisältä, muutaman muun rakennuksen ulkoa ja risteillä edes takaisin Bosporin salmella.

kulkukoira sultanahmet
moskeija istanbul

Enpä ollut muuten etukäteen tullut ajatelleeksi että moskeijaan ei naista päästetä farkuissa. Pelkkä huivi ei siis riitä. Onneksi ovella jaettiin vankilavaatetuksen näköisiä varahameita lainaksi meille tietämättömille. Videolta näet miltä tuo muotiluomus näytti. 

Ihmiset olivat ystävällisiä, pähkinäleivokset taivaallisia, suojatiet olemattomia, moskeijat kauniita, hinnat kohtuullisia ja hotellit halpoja. Jos jätetään politiikka pohtimatta, niin kaikin puolin mukava kohde parin päivän reissulle. Jos sinulla on aikaa vain yhteen, kuten meillä, niin vieraile moskeijassa, risteile Aasian ja Euroopan välisellä salmella ja syö baklavia.

//

Istanbul was quiet. I have never been there before though so its difficult to say whether that is normal or not. It could have been because majority of the streets were closed due to the Labour Day demonstration, or because the Grand Bazaar and the shops around it were not open on this Sunday. Or because less people choose to travel there after the terrorist attacks. Not sure. I see no reason to avoid it though. People are friendly, baklavas scrumptious, hotels reasonably priced and mosques beautiful.

According to my friend, the colour of this town is pink. She gives a colour to each of the places she visits. Have you visited Istanbul? How would you define it?

By the way, even though Finnish is dominating this blog post, the video is fully in English (with a Nordic accent of course)!