Random Tuesday

Siis nää päivät menee kyllä nykyään niin nopeesti ohi. Mä huomaan että suunnittelen tekeväni jotain ajatuksella "huomenna" tai ainakin lähitulevaisuudessa ja sitten hups, tässähän menikin jo kaksi viikkoa. Pointsit vaan niille jotka hoitaa vielä kakarat samalla kun käy kokopäiväduunissa, mä just ja just saan tän kaksion pidettyy pystyssä.

Osittain tuntuu kyllä siltä että Lontoo tekee perusarjesta jotenkin hektisempää. Aikaa tuntuu olevan paljon vähemmän ku Suomessa vaikka siellä kävi töissä ja opiskeli samaan aikaan. Varmasti vaikuttaa kyllä noi 10 tunnin duunipäivät ja se että vähintään kerran viikossa olis hyvä sosialisoida after workin muodossa... Mutta mä kyllä tykkään siitä että täällä duunikavereista tulee tosi hyviä frendejä tän työkulttuurin takia! Niin ja tää peruasioiden hoitaminen, josta joskus puhuinki on ehkä kans yks... Viime viikolla tuli muuten karhukirje edelliseltä sähköyhtiöltä, oli taas pieniä kommunikaatio-ongelmia :D

Ja sit toisaalta usein vaikuttaa se että siirtyminen paikasta a paikkaan b saattaa joskus olla aikaavievää. Niinku esim eilen.

Pääsin oikein kivasti lähtemään duunista hyvissä ajoin tapaamaan kavereita, joista yks oli tullut Suomesta asti, ja laitoin töistä lähtiessäni jopa viestin että nähdäänkö jo vähän aikasemmin ku pääsinki ajoissa. No yleensä mä otan bussin aina kun vaan mahdollista koska mä vaan rakastan näitä doubledeckereitä ja Lontoon maisemia. Tällä kertaa kuitenkin jostain syystä päätin siirtyä Liverpool Streetiltä Trafalgar Squarelle metrolla.

Ei olisi pitänyt.

Metroasemalla jo kuuluteltiinkin että Piccadilly line ei kulje ku joku on taas jääny junan alle. No se ei onneks mun reitillä vaikuta. Odottelen siinä sitten parin junan verran kunnes oikea keltainen Circle line osuu kohdalle ja siinä se sitten ottaa pari vauvan askelta eteenpäin kunnes vauhti tyssää kokonaan. Eka kuulutus on perus "we're being hold for a short while" mikä usein tarkottaa oikeesti vaan jotain max minuuttia. No aika pian kuski alkaa päivittelee tilannetta ja ongelma olikin tällä kertaa hiukan hankalampi. Oltiin siinä Liverpool Streetin ja Aldgaten välissä 45 minuuttia.

Se oli aika perseestä.

Mutta sit saatiinkin vähän jännitystä elämään kun kuski kertoi että me ei päästä enää takas edelliselle asemalle koska siellä on jo toinen juna, joten meidän pitää kulkea sen meidän junan kaikkien vaunujen läpi ja hypätä takaovesta asemalla olevaan junaan sen kuljettamon läpi ja sitä kautta asemalle. Mä olin just käyny kattoo sunnuntaina James Bondin ja olin ihan fiiliksissä koska James Bondkin oli juuri juossut Lontoon metrossa vaunujen läpi :P

Mä en siis kyllä juossut. Vaikka teki vähän mieli leikkiä että me tehtiin tää sen takia että junan takaosa oli tulessa ja terroristi piti saada kiinni ennen ku se ehtii junasta ulos. Mutta ne muut matkustajat ei olis varmaan tykänny mun ideasta luoda pieni agenttiroolipeli arjen keskelle...

Okei no kaiken tän jälkeen mä halusin edelleenkin sinne Trafalgar Squarelle näkemään niitä frendejä joten hyppäsin bussiin.

...mutta mun Oysterissa ei ollutkaan enää yhtään saldoa! Siinä alan sitten kaivamaan käteistä ja ojennan bussikuskille femmaa. Ei kelpaa. Pitäis kuulemma olla tasaraha ja liput pitäis anyways ostaa etukäteen. Kuski alko vittuuntuneena usuttaa mua jo ulos bussista takas sateeseen (no hei of course eilen sato), kunnes eturivistä alko kuulumaan kolikkojen kilinää. Kaks herrasmiestä kaivo kilpaa kolikoita ja vanhempi voitti ja maksoi mun matkan.

Siis oikeesti, tätä mä kyllä rakastan Lontoossa. Vaikka täällä on kaikilla kiire ja elämä on hektistä ni kohteliaisuudesta ja avuliaisuudesta tingitään harvoin. Enhän mä ole tainnut vielä koskaan joutua edes kantamaan mun matkalaukkuja yksin portaissa.

Ne on ne pienet asiat jotka tekee suurkaupungista kodin.

Photobucket
Levitä säkin hyvää ja kehu vaikka kaverin Movember viiksiä!