No en ainakaan mainitse mitään siitä lumesta!
/Tajusin just että mulla on Lontoossa enemmän suomalaisia ystäviä kuin Suomessa. Hassua. Mutta ennen kaikkea erittäin ihanaa. Ei siis se että ne on suomalaisia, vaan että on niitä ystäviä. Hassua silti se suomalaisuuden määrä mun lontoolaisessa ystäväpiirissä. Tajusin myös juuri että tietyllä tavalla en oo koskaan Lontoossa asuessani tuntenut asuvani ulkomailla. Vaikka Suomi-ikävä on aina silloin tällöin yllättänyt, niin Lontoo on kuitenkin tuntunut kodilta. Olisikohan nämä suomalaiset ystävät sittenkin omalta osaltaan auttanut siinä, ehkäpä.
Varsinkin tää tammikuu on ollut aika suomalaispainotteinen. Eka uudenvuodenjuhlat 25 prosentin Suomi-edustuksella. Ensimmäinen viikonloppu Jaanan kanssa, toinen Annan ja Marikan ja nyt kolmas yllä olevaa kuvaa kaunistavan A:n kanssa. Ja niin joo, tammikuun neljännen suomalaisviikonlopun tuleekin sitten kruunaamaan rakas pikkusiskoni.
Täytynee varmaan helmikuussa yrittää hengailla englantilaistenkin kanssa ettei tää asuinmaan alkuperä pääse täysin unohtumaan... Onneks on sentään duuni ja mies ni pysyy englannin kielen taito jotenkin hallussa.
Ja asiasta ravintolaan. Minä ja A asutaan sen verran kaukana toisistamme vaikka samassa kaupungissa ollaankin, että yritetään tavata jossain hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yks tällanen paikka on Waterloo. (Mulla muuten alkaa aina soimaan Abban biisi päässä kun saavun Waterloon asemalle!) Vaikka sitä ei ehkä Lontoon trendikkäimmäksi paikaksi voi laskea, niin onneks on ainakin aika laaja valikoima ruokapaikkojen suhteen. Tällä kertaa paikaksi valikoitui Le Pain Quotidien. Jostain ihmeen syystä muuten about jokaikinen Southbankin rafla on ketjumesta. Tosin Nandosin kanta-asiakkaana en kyllä valita ketjuista ja toi jokapäivänen leipäkin osoittautui aika tunnelmalliseksi. Leivät kyllä nimenomaan jokapäiväisiksi.
Ja aiheesta kolmanteen. Tai no melkeinpä haluisin olla kommentoimatta kun ongelma nimenomaan on se kuinka ketuttaa koko asiasta vouhkaaminen. Tämä "lumi" nimittäin. Katoin eilen BBC:n kymppiuutisia ja meinas hermot mennä. Luulin aluks että kyseessä on joku maailmanloppu kun näytettiin ruokakauppojen tyhjiä hyllyjä ja kerrottiin että 3000 koulua oli suljettu perjantaina. Mutta aiheena olikin että satoi lunta. Perjantaina tuli myös duunissa virallinen ilmoitus että kaikki jotka eivät asu kävelymatkan varrella saavat lähteä kotiin jo kello neljä. Koska oletushan on että jos satoi lunta niin mikään kulkuväline tässä maassa ei kulje.
Mä voisin jotenkin ymmärtää tän avuttomuuden, valituksen ja joukkohysterian jos tätä ei olis tapahtunut koskaan aiemmin. Itse olen nähnyt täällä nyt kolme talvea ja jokaisena niistä satoi lunta. Ja ymmärtääkseni nämä kolme näkemääni talvea eivät ole ne Englannin historian ainoat lumiset talvet. Olisiko Britanniankin aika opetella muutama niksi siitä kuinka -3 asteen pakkasesta selvitään hengissä?
Varsinkin tää tammikuu on ollut aika suomalaispainotteinen. Eka uudenvuodenjuhlat 25 prosentin Suomi-edustuksella. Ensimmäinen viikonloppu Jaanan kanssa, toinen Annan ja Marikan ja nyt kolmas yllä olevaa kuvaa kaunistavan A:n kanssa. Ja niin joo, tammikuun neljännen suomalaisviikonlopun tuleekin sitten kruunaamaan rakas pikkusiskoni.
Täytynee varmaan helmikuussa yrittää hengailla englantilaistenkin kanssa ettei tää asuinmaan alkuperä pääse täysin unohtumaan... Onneks on sentään duuni ja mies ni pysyy englannin kielen taito jotenkin hallussa.
Ja asiasta ravintolaan. Minä ja A asutaan sen verran kaukana toisistamme vaikka samassa kaupungissa ollaankin, että yritetään tavata jossain hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yks tällanen paikka on Waterloo. (Mulla muuten alkaa aina soimaan Abban biisi päässä kun saavun Waterloon asemalle!) Vaikka sitä ei ehkä Lontoon trendikkäimmäksi paikaksi voi laskea, niin onneks on ainakin aika laaja valikoima ruokapaikkojen suhteen. Tällä kertaa paikaksi valikoitui Le Pain Quotidien. Jostain ihmeen syystä muuten about jokaikinen Southbankin rafla on ketjumesta. Tosin Nandosin kanta-asiakkaana en kyllä valita ketjuista ja toi jokapäivänen leipäkin osoittautui aika tunnelmalliseksi. Leivät kyllä nimenomaan jokapäiväisiksi.
Ja aiheesta kolmanteen. Tai no melkeinpä haluisin olla kommentoimatta kun ongelma nimenomaan on se kuinka ketuttaa koko asiasta vouhkaaminen. Tämä "lumi" nimittäin. Katoin eilen BBC:n kymppiuutisia ja meinas hermot mennä. Luulin aluks että kyseessä on joku maailmanloppu kun näytettiin ruokakauppojen tyhjiä hyllyjä ja kerrottiin että 3000 koulua oli suljettu perjantaina. Mutta aiheena olikin että satoi lunta. Perjantaina tuli myös duunissa virallinen ilmoitus että kaikki jotka eivät asu kävelymatkan varrella saavat lähteä kotiin jo kello neljä. Koska oletushan on että jos satoi lunta niin mikään kulkuväline tässä maassa ei kulje.
Mä voisin jotenkin ymmärtää tän avuttomuuden, valituksen ja joukkohysterian jos tätä ei olis tapahtunut koskaan aiemmin. Itse olen nähnyt täällä nyt kolme talvea ja jokaisena niistä satoi lunta. Ja ymmärtääkseni nämä kolme näkemääni talvea eivät ole ne Englannin historian ainoat lumiset talvet. Olisiko Britanniankin aika opetella muutama niksi siitä kuinka -3 asteen pakkasesta selvitään hengissä?
