Hyviä TV-sarjoja hyvillä maisemilla (from London to Seattle)

Olin saikulla just ennen lomia ja siinä kun oli sitten aikaa niin ehdin katsella muutaman tuotantokauden erinäisiä sarjoja. Ja löytyikin muutama aika hyvä! Mä tykkään kattoo leffoja ja tv-sarjoja jotka sijoittuu tuttuihin maisemiin, ja aidot kuvauspaikat tekee huonommistakin ohjelmista mielenkiintosia. Tosin nää alla mainitut on kyllä hyviä ilman maisemiakin!



Meillä oli muutama kuukaus sitten talon ovessa ilmoitus BBC:n kuvauksista meidän alueella ja siinä varoitettiin että tämän aikana voi kuulua esimerkiksi kiljumista, mutta tästä ei kannata huolestua eikä soittaa hätänumeroon. Mietin silloin että mitäköhän ne kuvaa. Nyt tiedän - Lutheria! Luther on polisii (ylläripylläri kun mun lempparisarjoista on kyse), joka metsästää pahiksia Shoreditchissa. Ja sarja on oikeesti kuvattu ihan oikeilla hoodeilla. Aina kun jossain tilanteessa vilahtaa kadunnimi joka on mulle ennestään tuntematon, laitan ohjelman pauselle ja tsekkaan Google Mapsista missä mennään jotta oon koko ajan kartalla.



Luther on ihan huippuhahmo. Ei mikään maailman lainkuuliaisin poliisi, mutta lopulta kuitenkin aina hyvien puolella. Ja se aksentti, rakastan tollasta Lontoo-aksenttia! Ja itse sarja on pirun jännä! (Luther-näyttelijä Idris Elba saattaa olla muuten joillekin tuttu The Wire-sarjan Stringer Bellinä.)

Täällä tuli muuten just viime viikolla vikan tuotantokauden vika jakso, mutta Suomessa taitaa pyöriä telkkarissa vasta eka tuotantojakso. BBC iplayerista löytyy viimesin tuotantokausi vielä kai jonkin aikaa, mutta esim. Netflixistä (UK) löytyy Lutherin kaikki tuotantokaudet.



Lutherin innoittamana halusin jatkaa tuttujen maisemien fiilailua ja siirryin Whitechapeliin. Whitechapel on luonnollisesti myös poliisisarja, mutta fiilikseltään ja tyyliltään täysin erilainen kun Luther. Ei yhtä hyvä, mutta ei silti lainkaan huono. Ja maisemat on ollu aitoja Whitechapelin seutuja. Ekassa tuotantokaudessa jahdataan Jack the Ripper copycattia, ja sattumalta olin juuri yksi päivä kävellyt Hanbury Streetillä ja tätä seuraavana päivänä katsoin sen jakson jossa tapahtui murha Hanbury Streetillä.

Whitechapel löytyy kokonaisuudessan Suomen Netflixistä, mutta jaksoja näyttää löytyvän myös kokonaisina ihan Youtubestakin.

Tässä viimeisessä sarjasuosituksessa selvitellään myös murhia, mutta muuten se ei sitten ihan suoranaisesti kuuluu samaan kastiin kuin kaks yllä olevaa. Tämä ei nimittäin sijoitu Lontooseen, ja kuvauksetkin on tehty eri paikassa kun mihin sarja oikeasti sijoittuu. Mutta sijoittuupahan silti mun Jenkkilän lempikaupunkiin, eli Seattleen! Ja kuvauksetkin on tehty paikassa jossa olen käynyt, eli Vancouverissa



Viimeisimpänä tämän hetken suosikkisarjana on siis The Killing. Ja nimenomaan se jenkkiversio. Mua yleensä ärsyttää se kun sarjoista ja leffoista tehdään jenkkiversio (esim. Girl with the Dragon Tattoo), mutta The Killing toimii jenkkinä ihan älyttömän hyvin. Ja sanoisinpa että sarjana, juonen ja päänäyttelijöiden osalta varsinkin, tämä on mun suosikki näistä kolmesta. Ja niille jotka eivät ole koskaan käyneet Seattlessa - ei siellä oikeasti sada joka ikinen päivä niin kuin The Killingin ensimmäisessä tuotantokaudessa.