Ravintolavinkki Lontooseen - Inamo St James

Koska helteet eivät saapuneet Helsinkiin kuten oli luvattu, vietettiin mekin suunniteltua enemmän aikaa tänään ihan sisätiloissa. Olin hiukan katkera tästä sääennustemokasta, sillä Ade saapui eilen yöllä Lontoosta Suomeen ja olin jo etukäteen hehkuttanut kuinka tänään alkaisi sopivasti loistavat kesäilmat Suomenkin puolella. Not.

Mutta sisätiloissa hengailun ansiosta satuin tänään kahden ja puolen tunnin päiväunien lisäksi myös selailemaan vanhempien lomakuvia toukokuiselta Lontoon reissulta ja tajusin että olen unohtanut jakaa blogin puolella tällaisen loistavan turrevinkin,

Inamo St James

, ravintola interaktiivisilla pöydillä.

dinner at inamo st james

Olin itse käynyt tässä ravintolassa aiemmin duuniporukalla ja ajattelin heti että tänne täytyy tulla uudestaan kun joku tulee vierailulle Suomesta. Kyseessä on siis itämaista fuusioruokaa tarjoava ravintola, jonka erikoisuutena on interaktiiviset pöydät. Pöydät on kosketusnäyttöjä, ja menua pystyy kätevästi selailemaan niin että jokaisen menun annoksen saa esikatseltavaksi lautaselle. Lisäksi interaktiivisuus mahdollistaa kaikkea muutakin hyödyllistä, kuten esimerkiksi "pöytäliinan" vaihtamisen ja erilaisten pelien pelaamisen vastapuolella istuvan kanssa. Loistava valinta ensitreffeille - jos juttu ei kulje niin ruokaa odotellessa voi pelata laivanupotusta!

 photo 824c283f-d95b-4ed9-b816-d39a27486f1a_zps2ab75dda.jpg

Tilaukset tapahtuu myös pöytää näppäilemällä ja ideana on periaatteessa tilata useampia annoksia joita voi sitten jakaa porukalla. Listalta löytyy kyllä myös erittäin kohtuuhintainen kahden lajin menu joka maksaa 15 puntaa. Eli sopii myös pihimmälle turistille. Jos jokainen ottaa oman ruoan, niin kannattaa kyllä kommunikoida pöydän kesken ja klikata tilaus samaan aikaan. Jos joku innoissaan klikkaa tilauksensa puoli tuntia ennen muita niin saa sitten myös sen ruokansa luonnollisesti ennen muita. Listalta löytyy ihania sushijuttuja, mutta mun suosikki pienemmistä annoksista on Chicken Satay vartaat pähkinäkastikkeella!

 photo 33ef9507-4f49-4e86-bf09-df19e488edc9_zpsc8cc1730.jpg

Ravintola sijaitsee Lower Regent Streetillä ihan Piccadilly Circuksen vieressä, eli siinä ehtii kätevästi käydä myös nappaamaassa ne pakolliset turistikuvat valotaulujen edessä ennen ruokailua.