Ruokaostoksilla

Mun mielestä on aina hirveen mielenkiintosta seurata kassajonossa ihmisten ruokaostoksia. Mulla ainakin on tapana ostaa aina niitä ihan samoja asioita, joten kuvittelen että muidenkin ihmisten ostokset paljastaa jotain niiden elämäntyylistä. Yritän usein muuten olla innovatiivinen noissa mun ruokaostoksissa, mutta lopulta päädyn silti aina samoihin tuotteisiin...

Voi olla että oon ainoa kaavoihin kangistunut* shoppailija jolloin mun teoria ventovieraiden ihmisten elämään tutustumisesta niiden ruokaostosten perusteella ei toimi, mutta toimi tai ei niin se on mielenkiintoista. Tosin itsepalvelukassojen ja kotiinkuljetusten aikakaudella melko harvinaista herkkua. Joskus (lue: harvoin) saatan hakea nostalgista fiilistä valitsemalla palvelukassan itsepalvelukoneen sijaan. Mutta sitten huomaan että se homma hoituu useimmiten paljon sutjakkaammin kun sen tekee itse. Johtunee luonnollisesti allekirjoittaneen nuoruusvuosien kassaneitikokemuksesta. Jotain hyötyä siitäkin urasta!

Nyt karkas tekstistä taas punanen lanka nopeammin kun Houdini pahvilaatikosta, mutta onneks puhuin edelleen ruokaostoksista, joten sinänsä oon vielä kärryillä. Prologilla perustelen siis sitä että on enemmän kun ok kirjoittaa kokonainen postaus ruokaostoksista.

Mä välillä aina mietin että eroaakohan mun ostokset Englannissa paljon siitä mitä ostaisin jos olisin Suomessa. Ja oon aika varma että Suomessa ostaisin paaaljon enemmän kaikkia herkkuja ja karkkia.

ruokaostokset englannissa

Suomessa ostaisin myös makuvichyjä. Täällä kaikki vesijuomat on ihan hirveetä kuraa. Suomessa ostaisin myös ehkä ruisleipää, mutta täällä tulis vähän liian kalliiks metsästää sitä joko Suomi-kaupoista tai lähteä hakemaan Nordic Bakerystä. Täällä ostan silloin tällöin paahtoleipää. Suomessa ostaisin jäätelöä. Täällä sitä ei saa laktoosittomana. Suomessa saattaisin myös silloin tällöin ostaa nakkeja. Sellasia joita voi syödä kylmänä. Täällä on vaan gourmet-makkaroita ja kaikki pitää kypsentää. Ja Suomessa ostaisin rahkaa, ruokakermaa ja kermaviilia. Mutta täällä rakastan Loyd Grossmanin pastakastikkeita. Ja noi appelsiinimehut on muuten Aden. Ja sipsit myös.

Ei muuten näy hirveesti vihreetä meidän kauppakassissa... Osittain siksi että yks mun työsuhde-eduista on hedelmät, joten niitä tulee vedettyä duunissa ihan tarpeeks. Mutta vesimelonia ostan aina! Valmiiksi pilkottuna nam nam, 800g/3 puntaa.

old jamaica sodas

Jotain mitä en oo Suomessa nähny ja kuuluu mun lemppareihin täällä on Old Jamaica limpparit. Varsinkin toi kermasooda, yummy! Nyt oon kyllä yrittäny elää terveellisesti, joten nämäkin sokeripommit jää nykyään ostamatta. Toi kuva on kesäkuulta!

pakastinostokset

Mä tykkään tehdä ostokset netissä ja maksaa sen noin 4 puntaa siitä että joku kantaa kaiken suoraan mun keittiöön. Jostain ihmeen syystä mulla on sellanen tapa että jos tilaan netistä niin käytän Tescoa, mutta jos käyn ihan omilla jaloilla kaupassa niin käyn Sainsburyssa. Sekä Tescolla että Sainsburyllä on "brand match"-systeemi, eli jos ostokset olis maksanu vähemmän jossain toisessa kaupassa, niin ne antaa sen erotuksen takas.

laktoositon maito englannissa

Monet sanoo että ruoka on halvempaa Englannissa, mutta mä en osaa oikein sanoa koska en rehellisesti sanottuna muista paljon ruoka maksaa Suomessa. Tää setti joka näkyy näissä yllä olevissa kuvissa (miinus limpparit) makso reilu viiskymppiä, mutta kanta-asiakkaan lappulippusilla sain sen melko tasan viidellä kympillä. Toi Trek-patukka oli muuten mun tän viikon villikortti. Ainoa tuote tästä setistä jota en oo koskaan aikasemmin ostanu. Ja punanen maito on täällä rasvatonta maitoa. Vihreä on kevtytmaitoa ja sininen täysmaitoa.

Oon tehny ruokaostokset netissä nyt kahden vuoden ajan ja eilen kävi ekan kerran niin että Tesco-kuski ei koskaan tullutkaan! Yleensä ne antaa tunnin aikavälin jolloin ne sanoo tulevansa. Eilen jätti sitten kokonaan tulematta joten soiteltiin asiakaspalveluun ja ne yritti selvittää mihin kuski oli jääny. Ei saanu selville mutta me saatin kuljetusmaksu takas, 10 punnan Tesco-voucher ja uus kuljetus tälle päivällä. Ja sille tän päiväselle kuskille oli varmaan sanottu et mulle pitää olla erityisen ystävällinen eilisen mokan jälkeen, koska se muisti tarkastaa kaikki asiat useampaan otteeseen. "Onko ne kananmunat nyt varmasti ehjiä, miss?"

Onko muut ulkomailla asuvat huomannu eroja ruokaostostottumuksissa Suomeen verrattuna? Ja ihan myös Suomessa asuville, ostaako muutkin ihmiset aina ihan samoja juttuja viikosta toiseen? Ja voiko Suomessa muuten tilata ruoat kotiin?

Edit 8.9.: Muistin juuri että Liisa on kirjoittanut jo aiemmin vastaavasta aiheesta, etenkin siitä että Englannissa ruoka on halvempaa ku Suomessa, käykää siis ihmeessä tsekkaamassa täältä...!

*(Kirjoitin ensin kangoihin kaavistunut ja aloin miettimään että meniköhän toi nyt oikein. Sitten googletin kangoihin kaavistunut enkä saanut - yllätys yllätys - yhtään osumaa. Aloin sitten pohtimaan tuota luomaani sanontaa ja mietin että vaikka sanonnat joskus outoja ovatkin, niin kaavistua verbistä en ole kuullut aiemmin ja tuo kanga-substantiivikin tuntuu erittäin vieraalta. Sit mä tajusin. Kaava on sana ja kangistua on verbi. Ne vois toimia paremmin. Voidaanko me todeta että oon asunut liian kauan ulkomailla ja ignoorata se mahdollisuus että mun aivosolut on alkanut surkastumaan...?)