sunnuntai, Shoreditch, sade, suodatinkahvi

Suureksi yllätyksekseni en tänäkään sunnuntaina herännyt Strömsön huvilalla. Ja päiväkin lähti käyntiin sen mukaisesti.

Aurinko paistoi siniseltä taivaalta heräillessäni siinä joskus yhdentoista aikoihin ja melkein päätin taas lähteä jonkun muun kokkaamalle aamupalalle erikoiskahvilla höystettynä. Aden piti kuitenkin alkaa opiskelemaan joten minäkin päätin olla tylsä ja keittää kaurapuuroa kotona.

Hetkeksi selkäni käänsin ja kaurat olikin purskahtanut puurokattilasta liedelle. Päätin siirtää puuron valmistuksen mikron tehtäväksi - tässä ei tyhmempikään voi mokata. Ilmeisesti voi. Eiköhän ne loputkin puurot sitten pursunut yli sieltä kulhosta ympäri mikroa. Tässä vaiheessa alkoi nälkä olemaan jo sitä luokkaa että en voinut luovuttaa ja lisäsin jäljelläolevaan liisterimössöön lisää vettä ja työnsin sen takaisin pikasiivottuun mikroon. En myöskään voinut ottaa enää riskejä, joten jäin siis silmä kovana tuijottamaan mikroa. Kai se on vaan urbaanilegenda että mikroaaltouunin säteily on vaarallista? Muistokirjoituksessani lukekoon - all she wanted was a simple bowl of porridge. En halunnut ottaa liikaa riskejä, en säteilyn enkä puuron pilaamisen osalta, joten lopulta söin puuroni puoliraakana.

Hetken kuluttua aamukahvin puuttuminen alkoi kuitenkin häiritsemään Hesariin keskittymistä, joten kurkkasin ikkunasta ulos (harmaampaa kuin tunti sitten) ja päätin viedä viime viikolla ostamani elämäni ensimmäisen kashmir-neuleen debyytille ulkoilmaan. Sen verran lämpimältä tämä minulle uusi tuttavuus Mr. Cashmere tuntui että ei edes tarvinnut napata takkia mukaan, vaikka yleensä kannan jonkinlaista takkia mukana jopa Australian kesähelteillä. Just in case. Mutta nykyään oon ilmeisesti niin brittiä niin brittiä ettei tuollainen turhuus tullut mieleenkään...!

Käppäilin aluksi Brick Lanen hulinaa seuraillen, mutta kaikki kahvilat oli ihan tukossa turisteista joten suuntasin Calvert Avenuelle. Brick Lanen ja Columbia Roadin välimaastossa on aina mukava fiilistelykävellä sunnuntaisin, sillä joka toisella vastaantulijalla on valtava kukkakimppu kainalossa - Hackney Flower Marketilta tulossa. No siinä sunnuntaikävellessä alkoikin yhtäkkiä satamaan. Ja kunnolla. Ehdin Boundary Gardensin huvimajan alle suojaan ja värjöttelin siellä vartin kunnes tajusin että ei se sade taida loppua.

boundary gardens shoreditch

Kahvilanmetsästys jatkukoon. Leila's Cafe oli täynnä. Paper and Cup oli täynnä. Seisoin siellä kyllä hetken sateelta suojassa toivoen että joku vapauttaisi pöydän. Ei vapautunut. Seuraavaksi kokeilin samaa paikkaa missä oltiin viime viikonloppuna. Sekin oli täynnä. Siinä vaiheessa luovutin ja ajattelin että otan soijalatteni takeawaynä ja palaan takaisin kotiin.

my fav shoreditch cafes

Tiesin että Sclater Streetille oli avattu joku kunnon kahvihifistelypaikka joten ajattelin että sieltä saan varmasti hyvän laten. Vedin huivin pään yli ja lähdin juoksemaan Craft Coffee-kahvilaan. One soya latte to go, please. -Ei meillä oo soijamaitoa. Niinpä tietenkin! Tässä vaiheessa olin jo niin märkä ja jopa ikenien alla piilottelevat viisuritkin oli muuttuneet kahvihampaiksi, kolottaviksi sellaisiksi, että suostuin luopumaan päätöksestäni saada sunnuntailattea ja otin suodatinkahvin. Mikä toisaalta ehkä onkin juuri se kahvi jota tällaisessa hifistelypaikassa kuuluu tilata. En jaksanut jäädä odottelemaan sateen laantumista joten tilanteeni hyväksyen annoin villapaidan imeä itsensä täyteen vettä ja saavuin kotiin uitettuna koirana.

sadepaivan kahvi

sadepaiva1

At least I had my cup of coffee.