Ei taaskaan mennyt ihan nappiin

Oon tullut siihen tulokseen että mä oon ilmiselvästi naispuolinen Mister Bean. Jos joku seurais mua vaikka viikon videokameran kanssa niin tuloksena olis komedia nimeltä Miss Britannika - Nolojen tilanteiden nainen. No ehkä vähän liiottelua, onneksi nolaan itseni yleensä vain kerran viikossa. Mutta sen lisäksi onnistun vielä yleisesti häseltämään. Sellaisia pieniä juttuja silloin tällöin.

Pari esimerkkiä tältä viikolta:

Tiistaina torkutin aamulla melkein tunnin, mutta päätin silti että haluan tehdä kahvin kotona ja viedä sen termarissa duuniin koska toimiston kahvi on kuraa. Lisäksi löysin jääkaapista brownien jämät - täydellinen sivuke aamukahville. Saavun toimistolle ja aloitan aamuni kuten aina, eli teen annoksen kaurapuuroa. Toimiston keittiössä muistan että mulla oli se herkkupalasuklaaleivos messissä ja näppäilen kahvikoneesta itselleni mustan kahvin sen seuraksi. Namnam.

Iltapäivällä kello kaksi ihmettelen miksi työpöydälläni on termosmuki.

Lisähuomio: Tiistaiaamuna myös satoi ja mulla ei ollut sateenvarjoa. Kastuin siis.

Olin tilannut taksin toimiston pihalle puoli neljäksi ja kello 15.29 muistan että en ole vielä hakenut IT:ltä muutamaa juttua matkaa varten. Matkalla ulos pysähdyn insnööriheebojen kerroksessa hakemassa tarvittavat tekniikan tuotteet ja takaisin hisseille tultaessa törmään kollegaan. Vaihdan muutaman sanan hänen kanssaan samalla kävellen samaiseen hissiin josta hän oli juuri tullut ulos. Hissin ovi alkaa sulkeutua mutta koska mulla on kiire niin heilautan käden sinne väliin.

Se oli liian myöhään ja koska katsoin eri suuntaan eivät refleksini ehtineet pelastamaan käsiraukkaa.

Väliinhän se jäi niin että rusahti. Mainitisin ääneen erään voimasanan ja hyppäsin hissiin jonka ovet olivat lopulta auenneet suhteellisen sutjakkaasti kädenpuristuksen jälkeen. Enpä tullut ajatelleeksi siinä vaiheessa kun kiroilin että se hissi saattaisi olla täynnä ihmisiä.

Ja sehän oli. Noloa.

Kuin mitään ei olisi tapahtunut painan kuitenkin hissinnappulaa. Sekunti kuluu kunnes muut hissimatkustajat huomattavat yhtäaikaa ääneen että "it's actually going up". Poistun hissistä niin vähin äänin kuin ahtaasta hissistä matkalaukkua perässä vetävä nainen vain voi.

Juoksin lopulta taksiini onneksi vain pari minuuttia myöhässä, mutta juuri kun taksi oli lähdössä, tajusin että unohdin etukäteen tulostamani Heathrow Express junalipun ja boarding passin toimistolle.

                                  Takaisin yläkertaan.

Junassa kukaan ei kysykään lippuani, ja kentällä päätän että heitän laukkuni ruumaan ja siinä kun tulostaa ne tägit tulee samalla tulostettua uusi boarding pass. Paitsi että unohdan tulostaa ne tägit ja tulostan pelkän boarding passin.

                                   Lento meni hyvin.

Hyppään Helsinki-Vantaalla taksiin:

- Hotelli Haveniin kiitos, opastan taksikuskia.

- Selvä juttu, hotelli Haa ... kruntskräshrapsraps, kaivan jotain laukustani kun taksikuski toistaa kohteeni.

- Jep! vastaan iloisesti kuskille.

Hetken kuluttua kurvailemme Haagassa ja taksikuskini toistaa, "hotelli Haagaan siis?" No itseasiassa ei, vaan mieluummin sinne kivaan hotelliin keskustassa.

Olisi kai pitänyt lausua englantilaisittain Heiven.

                                    Nukuin kuin tukki.

Keskiviikko alkoi loistavasti. Ainoa mitä tapahtui oli että pudotin aamupalalla mustikan maahan. Astuin tottakai poislähtiessäni itse sen mustikan päälle.

Töissä nolasin itseni vain kerran. Ei siitä sen enempää.

Illalla en jaksanut lähteä raflaan kun en seuraakaan löytänyt. Hesburgeriin siis. Kaadoin kolat hihaan.

Kolat hihassa on epämiellyttävä kulkea, mutta näin jälkikäteen voin onnekseni todeta että sen jälkeen olen onnistunut selviämään tähän hetkeen ilman suurempia ongelmia. Nyt olenkin jo turvallisessa ympäristössä Espoossa äidin ja isän luona.

Ainiin, muistin juuri että unohdin paketin juustoa hotellihuoneen baarikaappiin.

perus britannika