Maanantaimurina ja tasa-arvoinen torstai

Olis ollut väärin liittää torstaihin mitään negatiivista sanaa kun tämä päivähän on nimeomaan toivoa täynnä, joten maanantai joutui syntipukiksi mun mörreilylle. Mun oli tarkotus pysyä poissa blogista sen aikaa kunnes oon taas vähän paremmalla tuulella, mutta sitten satuin lukemaan Vihreiden blogista että Suomen eduskunta käy tänään lähetekeskustelun tasa-arvoisesta avioliitosta ja siinähän puski samantien taas omien elämän epäkohtien lisäks koko maailman epäkohdat mieleen. Tulin siihen tulokseen että on mun henkilökohtaisen mielenterveyden kannalta turvallista päästä vähän avautumaan.

Siitä stressistä mikä liittyy mun kasista kuuteen elämään on turha puhua, mutta onneks mä kehitän itselleni lisäongelmia niinkin pienistä asioista kuin vaikkapa mikron hankinta. Siitä voin sentään avautua julkisestikin.

Mikroon siis. Ollaan asuttu tässä uudessa kämpässä jo muutamia kuukausia, mutta nyt yhtäkkiä mulle tuli pakkomielle saada mikro. Sen sijaan että olisin tilannut sen kotiinkuljetuksella netistä, päätin ostaa sen kotimatkalla Argoksesta. Sillä tavalla saisin sen käyttööni vielä samana päivänä! Mutta miksei kukaan varottanu mulle että mikrot painaa ihan helvetisti! Ja vaikka mä en (vielä) käy salilla niin en silti ole edes mikään rimpulakäsivarsi. Mulle ei siis oo koskaan tuottanu ongelmia kannella painavempiakaan juttuja. No nykyään näköjään on. Raahasin itku kurkussa ties missä asennoissa sitä mikroa kunnes lopulta sain sen himaan. (En suostunut luovuttamaan ja ottamaan taksia.) Kotona kun avasin laatikon, huomasin että mikro on kaikkea muuta kuin mitä paketin kuva antoi ymmärtää. Nyt haluan siitä eroon. Eli mun pitäis saada se takaisin sinne kauppaan jotta voin vaihtaa sen.

Siis eihän toi nyt mikään maailmaa kaatava katastrofi ollut, mutta kun koko viikko alkaa huonosti niin mut riittäis hajottamaan varmaan sekin että menisin kauppaan ostamaan mandariineja ja siellä olisikin vain klementiinejä.

Niin ja se avioliittolaki. Oi huoh olin ihan unohtanut että Suomessa ei vieläkään sallita saman sukupuolen avioliittoja. Ja nyt ollaan sentään jo vuodessa 2014. Jotenkin se aina tuntuu pahemmalta kun oma rakas synnyinmaa hoitaa hommansa paskasti. Tästä tulikin sitten mieleen tämä kirjoitus jonka tein vuonna 2011 ennen eduskuntavaleeja. Tais olla turha ääni multa yhtään mihinkään suuntaan kun mikään noista asioista ei oo edenny pätkän vertaa.

Periaatteessahan olis hyvä jos pystyy ymmärtämään syitä sille minkä takia joku ihminen ajattelee eri tavalla kuin mitä itse ajattelee, ja se varmasti helpottaa myös avoimen väittelyn ja keskustelun luomista sekä oman mielipiteensä argumentointia. Mutta. Kun mä en jotenkin millään pysty ymmärtämään minkä takia joillekin ihmisille on niin äärettömän hankalaa olla ok sen suhteen että joku mies menee naimisiin toisen miehen kanssa. Mulle on ihan yks ja hailee mitä kirkko sanoo aiheeseen, mutta sitä en pysty käsittämään että modernissa demokraattisessa valtiossa on näin epätasa-arvoinen laki. Aiheesta keskustelukin tuntuu yleisesti valuvan aina siihen eipäs juupas väittelyyn. Tuntuu oudolta että eduskunnassa väitellään jostain tällaisesta kun varmasti olis tärkeämpiäkin asioita joita pohtia, maailman taloudellinen tilanne vaikkapa. Tai työttömyys tai ympäristöongelmat. Joskus musta tuntuu että kansanedustajat tekee yksinkertaisista asioista aikaavieviä ja monimutkaisia ihan vaan sen takia että niillä ei riitä älykkyyskapasiteetti kansantaloudellisten haasteiden käsittelyyn, ja tällasilla eipäs juupas keskusteluilla on paljon kivempi saada neljä vuotta kulumaan. En siis tietenkään halua yleistää ja uskon että sieltä löytyy varmasti useitakin fiksuja tyyppejä, mutta on todella harmi että heiltäkin menee aikaa näihin istuntoihin joissa joku voi vakavalla naamalla perustella että tätä ei voida hyväksyä sillä "raamattu sanoo niin".

Mun on nyt ihan pakko lopettaa kirjoittaminen ennen kuin alan liikaa riehumaan, koska saatan vahingossa olla vähän liiankin suorasanainen. Ehkä parempi että jätän tän murinan nyt näihin aiheisiin ja meen vaikka tonne puistonpenkillle kertomaan näitä asioita suomenkielellä satunnaisille ohikulkijoille jotta en aiheuta itselleni liikaa ongelmia.

Aloin muuten kirjoittamaan tätä tekstiä samantien kun pääsin töistä kotiin ja en ole tämänpäiväisiä uutisia sitten tuon aamulla silmiini osuneen blogikirjoituksen jälkeen selannut, joten kertokaa ihmeessä jos joku tietää että eduskunnalla sujui sen verran hyvin että asia eteni parempaan suuntaan tänään?

Ja voisiko joku minua fiksumpi ihminen selittää minkä takia joku ihminen vastustaa homojen avioliitto- tai adoptio-oikeutta. Mistä sellainen vastustus kumpuaa?
 

//
I had a bad day. Or actually, I've had a bad day for the past three days. The above is my rant about everything that is wrong. For example, I remembered that people of same sex are still not allowed to get married in Finland. I find that odd. Now that I'm done ranting I can be happy and get ready for the weekend. Only a few hours and tgif!