Turistina Seattlessa

Where: 10 days in North West, USA including a few visits to Seattle

When: July 2014

How: Direct flight from London with British Airways, 1000 pounds return

Bed: Stayed with relatives in Bothell

Heinäkuinen Seattlen reissu tuntuu jo kaukaiselta muistolta, mutta halusin säästää teidät reissupostausten yliannostukselta, joten piilottelin muutamaa kuvaa pahan päivän varalle. Mikäs sen mukavampaa kuin muistella syksyisen kiireen keskellä kesäisiä lomareissuja. Eikä tässä perusarjessakaan ole mitään sen mielenkiintoisempaa tapahtunut, joten kutsuttakoon tätä tällä kertaa tuoksi pahaksi päiväksi.

Seattle on mulle erittäin tuttu kaupunki, sillä kaukaisesta sijainnistaan huolimatta siellä on tullut nyt käytyä jo kolme kertaa. Sen takia onkin hassua että vasta nyt kolmannella kerralla kävin läpi ne kaikkein perinteisimmät turistikohteet!

seattle turisti

Amerikassa luonnollisesti ajetaan joka paikkaan autolla, mutta Seattle on silti kehittänyt oman joukkoliikenteellisen ylpeytensä - lutkan. South Lake Union Trolley on vähän niinkuin raitiovaunu. Kyseistä kulkuvälinettä kehiteltäessä ei kuitenkaan missään vaiheessa tajuttu että "taking the SLUT" ei välttämättä ole se kaikkein tyylikkäin tapa matkustaa. Me kuitenkin välteltiin keskustan parkkimaksuja ja jätettiin auto lutkapysäkin viereen.

seattle turisti

Tuo Seattlen oma Näsinneula, eli Space Needle, tuli myös vihdoin vierailtua näin kolmannella visiitillä. Ja olihan sieltä aika mahtavat näkymät. Upeinta Seattlen maisemissa on ehdottomasti Mt. Rainier ja vuoristot kaupungin reunalla noin muutoinkin. Suurin osa seattlelaisista tuntuikin olevan ties minkälaisia eräjormia ja kuhakalastajia.

seattle turisti

Kalastajista puheenollen, toinen ehdoton turistirysäkohde on tietenkin Pike Place Market. Ja siellä lohta heittelevät kalanmyyjät. Tai ainoastaan yksi koju heittelee kalojaan ja nekin lentää vain jos joku ostaa ja turistit harvemmin hankkivat viiden kilon hajupommia paluulennolleen tuliaistuotavaksi. Joten lopulta tilanne on koominen kun turistit piirittävät kalakojua kamerat ojossa mutta mitään ei tapahdu.

seattle turisti

Pike Place Marketin vieressä on myös se ihkaoikea ja alkuperäinen maailman ensimmäinen Starbucks -kahvila. Jonne on aivan mieletön jono vaikka lopulta kyseessä on. Noh. Starbucks-kahvila.

seattle purkkaseina

Toinen markkinoiden sivukujalla sijaitseva turistikohde on sitten tietenkin se kuuluisa purkkaseinä. Joka on siis todellakin yksinkertaisesti seinä johon on törkitty niin paljon pureskeltua purkkaa että sitä ei olla enää jaksettu siivota ja lopulta tämä koitui kaupungin iloksi ja nyt Seattle voi ylpeästi kertoa omistavansa ehkä maailman omituisimman ja ällöimmän turistinähtävyyden.

Tiesittekö muuten että Washingtonin osavaltiossa sallittiin tänä kesänä pilven myynti? Ensimmäiset viherkaupat avattiin juurikin meidän vierailuviikolla. 

(Ja ei, emme suunnitteleet reissuamme tarkoituksella juuri tälle viikolle.)

 Nuo muutamat lisenssin hankkineet kauppiaat olivat kuulemma joutuneet sulkemaan ovensa jo pari tuntia avaamisen jälkeen koska kauppatavara oli viety käsistä kuin ilmaiset ämpärit Tokmannin avajaisista.

P1010088

Jos pössyttely ei kiinnosta (toivottavasti ei!) niin mielenkiintoisen makuelämyksen voi myös kokea oisterishotin muodossa. Kyseinen shotti vetää maullaan vertoja jopa Preeriakoiralle, sillä se sisältää yksinkertaisesti osterin, kirkasta vodkaa ja jotain tabascotomaattisosetta. Naminam. Tuota kyseistä namishottia maisteltiin Länsi-Seattlen puolella Salty's-nimisessä mereneläväravintolassa.

seattle turisti

Jos makuelämykset ei niinkään kiinnostaa, niin Saltysiin voi mennä eläkeläisten seuran lisäksi nauttimaan upeista maisemista ja Seattlen siluetista.

seattle turisti

Länsi-Seattlen puolelta löytyy myös yksi kaupungin harvoista hiekkarantaraiteista ja sen nimi on Alki beach. Mun on kyllä pakko tunnustaa että vaikka ilmat oli upeat ja lämpömittari hehkutti biitsikeliä niin se vesi näytti niin saastaiselta että en olis itseäni sinne uskaltanut dipata. Eikä kyllä näyttänyt kukaan muukaan dippailevan. Mutta se Seattlen kaupunkikuva siinä taustalla oli kyllä oiva näkymä rannan reunalla hölkkäillessä.