Miesvaltaista lentämistä

Lennän Lontoon ja Helsingin väliä vähintään kerran kuukaudessa ja jostain syystä vasta tällä viikolla huomioin kuinka miesvaltainen lento toi Helsingin ja Lontoon väli onkaan arki-iltaisin. Istuin rivillä viisitoista ja mun edessä olevilla riveillä näkyi valehtelematta kaksi naista. Kaikkein parhaiten miesvaltaisuus näkyy kuitenkin frequent flyer–matkustajien määrässä. Mulla on silveri ja saan sen takia mennä koneeseen ensimmäisten joukossa. Siinä bisnesmatkustajien jonossa ei yleensä koskaan näy mun lisäks muita naisia. Mullekin tulee joskus sellanen fiilis että kattookohan joku nyt että oon vahingossa tunkenu itseni väärään jonoon. Oon alle kolkyt, oon nainen ja lisäks tässä vaiheessa oon jo ehtinyt käydä vaihtamassa mun puvun tennareihin ja farkkuihin. Torstaina seurasin tarkkaan ensimmäisten joukossa koneeseen astuneet ihmiset. Olin ainoa nainen. En oikeesti kuseta. ...ellei joku nainen livahtanu ihan ensimmäisten joukossa koneeseen ja piiloutunu vessaan.

london from the plane

Kyllähän mä tiedän että bisnesmaailma on vielä näin kakstuhattaluvullakin miesvaltainen, mutta jotenkin se välillä pääsee unohtumaan kun omat naispuoliset ystävät on ihan yhtä osaavia ja kunnianhimoisia ja menestyneitä kun samanikäiset miespuoliset ystävät.

Toisaalta oon huomannut myös eroja Englannin ja Suomen välillä. Suurin osa naisista jotka palaa työelämään Lontoossa sen jälkeen kun ne on pyörättäny vauvoja siirtyy sellaseen rooliin jossa ei täydy matkustaa. Kyseessä ei oo kuitenkan mitään yksinhuoltajaäitejä vaan ihan aviomiehellisiä. Suomessa taas faijatkin jää ihan mielellään isyyslomalle. Täällä ei varmaan sitä käsitettä edes tunneta. 

On aika pelottavaa myös huomata kuinka oma ajausmaailma on jollain oudolla tavalla muokkautunu tän maan tapoihin. Mun ensireaktio jos mies ei automaattisesti tarjoa baarissa tai ravintolassa on että kyseinen mies on erittäin epäkohtelias. Mä tarjoudun yleensä aina maksamaan puolet, mutta jos mies ei yhtään vastustele niin mulle tulee sellanen fiilis että kyseinen kundi ei oo herrasmies. Siis mitä kettua? Mähän siis käytännössä priorisoin miehiä jotka ei oo tasa-arvon kannattajia!? Jollain tavalla mä haluaisin ajatella että oon vaan pihi, ja tykkään sen takia miehistä jotka maksaa mun safkat, mutta mun on kyllä pakko myöntää että Englannissa asuminen on aivopessyt mut siihen tilanteeseen että ihan rehellisesti ajattelen että mies ei oo herrasmies jos se ei ota laskua. Pitäisköhän muuttaa seuraavaks jonnekin Ruotsiin jotta saatais mun ajatusmaailma taas tasapainoon.

Mitä mieltä te ootte? Onko väärin ottaa rusinat pullasta mitä tulee tasa-arvoon, ja missä menee kohteliaisuuden ja tasa-arvoajattelun raja? Onko lukijoissa muita ulkosuomalaisia jotka on huomannut ajatusmaailmansa muuttuneen (parempaan tai huononmpaan) suuntaan ulkomailla asumisen jälkeen?

// 

I fly quite often between London and Helsinki, and lately I've paid more attention to the fact that all the frequent flyers on the flight that I take are men. When I queue up with the other priority boarders, I feel very much out of place. This week when I was flying back from Helsinki, I was the only woman to board the plane with priority boarding. 

The business world is still pretty much male dominated, yet I sometimes forget it because all my female friends are as ambitious, successful and skilled as my male friends. Because of that, I kinda feel that we are the generation who wouldn't see the gender gap. I guess it does take a few more decades still before the priority boarding queue is 50/50...