Jos työpäiväni olisi kahdeksantuntinen

Tein joskus Suomessa asuessani kahdeksan tunnin työpäiviä. Olinpa joskus myös opiskelija jonka raskas viikko saattoi sisältää jopa 30 tuntia töitä. Herranjestas oli rankkoja ne aamut kun joutui kaksi kertaa viikossa heräämään peräti aamuyhdeksältä alkavalle luennolle.

Oi niitä aikoja.

Jos tekisin kymmentuntisten työpäivien sijaan naintofaivia saattaisin kaiken muun lisäksi vielä ehtiä...

...maanantaina ostaa raakaa kananlihaa. Tutkisin kaupan kylmähyllyllä tarkasti minkä paketin fileet sisältävät vähiten valkoisia iholimaluiskia. Kotona antaisin kananpojan marinoitua rauhassa samalla kun katsoisin päivän uutiset. Kokkaisin illalliseni kypsäksi ihan omin kätösin ja nauttisin sen pöydän äärellä aikakausilehteä selaillen.

...tiistaina lähteä tanssitunnille. Ehkäpä jäisin seuraamaan seuraavaakin vielä puoleksi tunniksi. Muistaisin että tanssijamiehillä on parhaimmat lihakset.

...keskiviikkona kirjoittaa ylimääräisen blogipostauksen. Ehkä jopa lukisin lauseet kahdesti ennen niiden julkaisemista. Lisäisin vielä valokuvan jos toisenkin.

...torstaina mennä elokuviin. Olisin silti kotona ennen keskiyötä.

...perjantaina nukkua päiväunet. Heräisin pöllämystyneenä kuin pökäle pöntössä mutta lähtisin silti tapaamaan ystäviäni lähipubiin jonne he olisivat juuri vasta toimistolta siirtyneet.

Mitä tekisit jos viikossasi olisi kymmenen tuntia enemmän aikaa? Aika ei ehkä toimi niin että sitä koskaan olisi tarpeeksi. Mutta tajusin juuri että jos opiskelisin kymmenen tuntia viikossa norjaa voisin esitellä itseni heinäkuussa Mettenä ja vasta joulukuussa lumen saavuttua Borje tajuaisi etten olekaan paikallinen kun sille selviäisi että murtomaahiihdän yhtä hyvin kuin ecuadorilainen luistelee luonnonjäällä.

//

Remember those days when you were a student and had all the time in the world? Or maybe you used to do the basic nine-to-five and leave the office at four in the afternoon.

Sometimes I find myself daydreaming of having those ten extra hours in my week.

Maybe I would learn myself a new skill. Maybe I would become fluent in Norwegian or cook my own food.

Now that I think about it though, maybe I just slept two hours longer back in the day. #londonlife