Kaduttaako lopputili? // Any regrets?

It doesn’t interest me what you do for a living. I want to know what you ache for - and if you dare to dream of meeting your heart’s longing. It doesn’t interest me how old you are. I want to know if you will risk looking like a fool - for love - for your dreams - for the adventure of being alive.
— Oriah Mountain Dreamer

Siitä on nyt melkein kolme kuukautta kun otin lopputilin hyvin palkatusta turvallisesta eläkettä kartuttavasta koulutustani vastaavasta kokopäivätyöstä. Minulta on kysytty olenko edelleenkin sitä mieltä että päätös oli oikea. Hetkeäkään epäröimättä, vastaan jokaiselle kysyjälle että en voisi olla onnellisempi. 

Uskallan vastata näin vaikka en vieläkään tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olen miettinyt erilaisia vaihtoehtoja, ja näitä vaihtoehtoja tutkaillessani olen huomannut pääseväni koko ajan lähemmäksi tietämystä siitä mitkä ovat niitä asioita joita haluan tehdä.

Toki minäkin ymmärrän että nykymaailmassa ei voi elää ilman tulonlähdettä. Ja ei, minua ei todellakaan kiinnosta muuttaa halvan elintason maahan ja viettää vuosia riippumattoon kääriytyneenä. Moni kuvittelee että lopputilin ottaa omasta halustaan vain hippeilystä hilpeytyneet tai laiskuuteen lamautuneet. Omalla kohdallani syyt ovat täysin päinvastaisia. Jaksan myös uskoa siihen että kunhan pysyyy liikkeessä, ei pysähdy voivottelemaan rahattomuutta tai työttömyytta vaan tekee jatkuvasti asioita jotka vievät eteenpäin, päätyy lopulta tilanteeseen joka on jossain määrin täydellinen. Ja vaikkakin cliché, niin tärkeintä on toki että tuo tekeminen ja se liike eteenpäin on jo itsessään asia joka pitää onnellisena. Itse ainakin huomaan hymyileväni.

Onko siellä ruudun toisella puolella muita, jotka olisivat irtisanoutuneet omasta halustaan? Mihin päädyitte tämän jälkeen? Kaduttiko päätös missään vaiheessa?

Tämä teksti meni taas ajatuksenvirraksi, mutta kiinnostaisiko ketään ihan käytännöllisemmästä näkökulmasta kuinka tällaisen tilanteen voi toteuttaa ja saada toimimaan?

EDIT 22.4. Kuulin juuri että minua haastatellut toimittaja oli julkaissut artikkelin viime viikon Stylist-lehdessä. Sen voi kurkata täältä. Sopii loistavasti tämän postauksen teemaan!

//

It's almost three months since I left my full-time job, and every now and then I get the question whether all this was worth it. With hand on my heart I can tell you with no hesitation that yes, it was definitely worth it.

I'm still not sure what I will be doing next week, next month, or next year, but I'm not worried. As long as I keep on doing things I love, making sure I check the balance of my bank account every now and then and come up with a way to top it up when needed, I will be fine. Who knows, I might end up having full-time job soon again. Or I may not. As long as I'm learning something everyday and keeping myself on the move, I'm sure there will be no need to cry over those lost pension fund contributions.

By the way, did you see the article about outgrowing your life on Stylist's last week's issue? You may be able to spot a familiar name in there...!