Miltä Brexitin voitto näytti Lontoosta käsin?

Tunnustan että kansanäänestystä edeltävinä viikkoina yritin olla seuraamatta kampanjointia ja keskusteluja Britannian EU-jäsenyyden osalta, sillä minulla ei olisi minkäänlaista sananvaltaa kyseisessä äänestyksessä. Vaikea siltä oli kuitenkin säästyä. Yritin silti olla stressaamatta aiheesta johon en voi millään lailla vaikuttaa. Toki näin EU-kansalaisena syvästi toivoin että tulos olisi ollut jotain aivan muuta.

Perjantaina heräsin kello 6.30 siihen kun poikaystäväni (EU-kansalainen hänkin) laittoi BBC:n uutiset päälle ja otsikot huusivat "OUT". Kämppikset heräsivät ja istuivat viereemme seuraamaan uutisia mykistyinenä. Eurooppalaisia hekin. Olin jostain kumman syystä ollut niin luottavainen sen suhteen että Britit äänestäisivät 'Remain', että tulos tuntui osittain jopa shokilta. Lontoo äänesti "in" ja niin myös kaikki läheiset tuntemani ihmiset joilla äänioikeus oli. Elän siis selkeästi erittäin hyvin vuoratussa kuplassa. 

Toki tuo kupla oli alkanut hiukan rakoilemaan Brexit-kampanjoinnin myötä. Tuntui että sitä vedettiin pääsääntöisesti maahanmuuttoon liittyvillä argumenteilla. Näin maahanmuuttajana se tekee tietenkin olon hiukan ei-toivotuksi. Itse olen aina nähnyt Britannian enemminkin voittavana osapuolena mitä tulee maahanmuuttoon. Niin sanottu 'aivovuoto' monesta maasta koituu nimenomaan Britannian hyödyksi. Britteihin muuttaa paljon koulutettuja, ammattitaitoisia ja jo englantia sujuvasti puhuvia ihmisiä, jotka tuskin missään vaiheessa maahanmuuttoprosessiaan vievät Briteistä enemmän rahaa kuin tuovat. Mutta ihmiset näkevät mitä haluavat, ja kukaan ei mainitse puolalaisia arkkitehtejä, vaan puolalaisen autonpesijän joka suostuu tekemään työn puoleen hintaan, täten kriitikoiden mielestä vieden paikallisen autonpesijän työpaikan. Ymmärtääkseni se ei kuitenkaan ollut EU joka pakotti Brittien hallituksen seuraamaan tietynlaista kansantalouden mallia?

Aamulla junassa tunnelma oli oudon painava. Ehkä olin vain itse mietteissäni ja kuvittelin haistavani tämän fiiliksen muistakin, tai sitten Brexit ihan oikeasti tuntui ilmassa. Kävin ostamassa aamupalan "Pret A Manger"-nimisestä kahvilasta, jossa puuroni valmisti bulgarialainen, kahvini taiteili espanjalainen ja rahani pyysi italialainen. Toimistolle saavuttuani oli puheenaihe luonnollisesti sama koko päivän. Suurin osa kollegoistani on EU-kansalaisia, joilla on Englannissa englantilaisiksi syntyneet lapset.

Tämä onkin yksi mielenkiintoisimmista tilanteista. Briteissä on valtava määrä kansainvälisiä avioliittoja, joissa jompi kumpi tai molemmat osapuolista ovat EU-kansalaisia joilla ei ole Britannian passia. Mutta heidän lapsena ovat syntyneet Briteissä ja tätä kautta saaneet kansalaisuuden. Monelle heistä olisin toivonut oikeutta äänestää. Toki on epätodennäköistä että heidän oleskelulupaansa tulisi mitään muutoksia, se olisi aika absurdia.

Iltapäivällä toimari kutsui kaikki Euroopan toimistot puhelimen äärelle. Varmisti että tämä ei tule vaikuttamaan meihin. Jokaista autettaisiin hankkimaan työlupa ja viisumi kun sen aika tulee. Kaikki kuuntelivat mietteliäinä.

Mielenkiintoisintahan tässä tilanteessa todellakin on se, että kukaan ei oikein tiedä mitä tulee tapahtumaan. Epävarmuus on sana jota viljellään joka puolella.

Illalla poikaystäväni tuli kotiin ajotunnilta (kyllä, luit oikein, kolmekymppinen poikaystäväni ei ole lontoolaisena aiemmin tullut ajatelleeksi ajokortin hankintaa, se on aika turha suurkaupungissa), joka oli ollut melkoisen haastava. Sai ylläpitää kiihkeää keskustelua Brexitistä samalla kun yritti keskittyä Lontoon ruuhkassa hengissä pysymiseen. Opettaja oli sieltä harvinaisesta Lontoon kaupunginosasta jossa suurin osa kannatti eroa. Tosin tuon tunnin ja keskustelun jälkeen hän tunnusti että jos olisi asiaa katsonut ihan joka kantilta, olisi ehkä sittenkin äänestänyt toisin.

Vaikka sanoin etten tunne ketään joka olisi äänestänyt out, niin ei voi väittää etten tietäisi ketään joka oli näin tehnyt. Jokainen taksikuski jonka kyydissä istuin parin viime viikon aikana tuntui äänestäneen Brexitin puolesta. Luokkaeroistaan tunnettu Britannia on tämän kansanäänestyksen aikana tuonut taas selkeämmin esille jakautuneen yhteiskunnan. Ja uskoisin että moni joka on pettynyt siihen politiikkaan joka on asettanut vähemmän koulutetut ja niissä perinteisiin kuoleviin teollisuudenaloihin nojautuvissa kaupungeissa asuvat ihmiset entistä huonompaan asemaan käyttivät nyt ääntään protestina. Protesti toimi, mutta olihan se vähän kuin jos lähtisi kadulle mielenosoitukseen ja ampuisi itseään jalkaan. Saisit varmasti siinäkin äänesi ja asiasi esille - mutta heräisit aamulla reikä pohkeessa. EU:ta on helppo käyttää syntipukkina. Jos vaihtoehto on että jatketaan samaan malliin tai tehdään suuri muutos, niin totta kai on helppo tehdä johtopäätös että otetaan mieluummin riski ja pistetään pakka kunnolla sekaisin, sen sijaan että äänestettäisiin nykytilanteen puolesta. Voi kun politiikka ja kansantaloustiede olisikin näin helppoa ja yksinkertaista. 

Lauantaina muutimme pianon, kitaran ja ainoan huonekalumme, kirjahyllyn, uuteen asuntoomme. Muuttoautoa ajoi ja kantoapuna toimi romanialainen. Tiedätte varmaan minkälaisen keskustelun tällä kertaa kävimme Brexitistä. Heidän kantansa oli aika suorasukaisesti että koitapa saada britti tekemään tätä duunia tällä hinnalla, ei onnistu, et löydä. 

Itse en kannata sitä että palkat ajetaan liian matalaksi, mutta toisaalta samalla en voi kun arvostaa heitä jotka lähtevät etsimään työtä muualta jos sitä ei kotimaasta löydy. Ja sitä en siedä millään tasolla että joku purkaa tyytymättömyyttä omaan tilanteeseensa ja työttömyyteensä rasismina näitä  pienipalkkaisia (ja ihan kaikkia muitakin) ulkomaalaisia kohtaan. Ja yhtäkkiä tämä äänestystulos on tehnyt rasismista taas hetkellisesti hieman suorasukaisempaa…

Se onkin se joka minua henkilökohtaisesti ketuttaa tässä tilanteessa kaikkein eniten. Missä on solidaarisuus, ajatus siitä että asioita tehdään yhdessä ja maiden rajoja ei suljeta muureilla. Vaikka EU onkin byrokraattinen hirviö, niin onhan se silti pitänyt Euroopassa rauhan ja luonut yhtenäisyyttä. Tai ainakin yrittänyt. Brexit tuntuu vähän samalta kuin persujen voitto. Tai Trumpin. Auta armias jos se koskaan tapahtuu.

Viikonlopun aikana Facebook oli pitkästä aikaa mielenkiintoinen. Uutisvirta täyttyi mitä mielenkiintoisimmista meemeistä. “Fromage not Farage!” Harmistuneiden statuspäivitysten lisäksi erilaisia uutisartikkeleita jaettiin innolla. Omasta kuplastani johtuen en uutisvirrasta pahemmin löytänyt lukemista Brexitin hyödyistä. Mutta eipä sitä ihan etsimälläkään helppoa ollut löytää. Boris piiloutui ja The Sun julkaisi artikkelin Brexitin vaikutuksesta tavallisen ihmisen talouteen - negatiiviselta kannalta! Mihin tämä maailma on menossa jos Boris ei halua olla esillä ja The Sun puhuu kerrankin jostain aiheesta vakavasti!

Mutta miten tämä vaikuttaa minuun henkilökohtaisesti käytännön tasolla juuri nyt? No eipä sen kummemmin. Suomesta aikonaan nostamani opintolaina on vähän kalliimpi maksaa takaisin. Jossain vaiheessa joutuisi paperihommiin jos haluaisi jäädä. Mutta ehkä se on sitten hyvä aika vaihtaa maisemaa.

-----

Tätä tekstiä kirjoittaessani katsoin jalkapalloa. Islanti voitti Englannin. Hymyilyttää. Brexit vol 2. Toisaalta ei saisi olla vahingoniloinen. Harmittaa jo nyt niiden puolesta jotka äänestivät “Leave” koska uskoivat poliitikoiden valheisiin. Sekä Boris että Farage ovat peruneet puheensa. Enää ei olisikaan kuulemma niin kiire erota. Too little too late…