Pohjois-Afrikan korkeimmalla huipulla // Atlasvuoret ja Mount Toubkal (video)

Halusimme lähteä lomalle. Kriteerinä lentojen varaukselle oli halpa ja lähellä, mutta Euroopan ulkopuolella. Marokkohan se sieltä tupsahti.

Muutama viikko myöhemmin aloin tutkia että mitä siellä Marrakechissa sitten oikein voisi tehdä. Ainiin ne Atlasvuoret! Tuo vuoriryhmä pitää myös sisällään Pohjois-Afrikan korkeimman vuoren, Mount Toubkalin, 4167m. Tämän tajuttuani tiesin tarkalleen mitä tekisimme tällä matkalla.

 näkymä hotellihuoneemme ikkunasta / riad Atlas Prestige / imlil

näkymä hotellihuoneemme ikkunasta / riad Atlas Prestige / imlil

Ennen vuorelle lähtöä yövyimme yhden yön Imlilin pikkukylässä, Riad Atlas Prestige-nimisessä majatalossa joka osoittautui täydelliseksi aloituspaikaksi. Hotellin omistajat auttoivat oppaan löytämisessä ja saimme heidän kauttaan hoidettua kaikki järjestelyt vuoren valloitusta varten. Ikkunasta näkyi upeat vuorimaisemat, ja Marrakechin hiostavan kuumuudeen jälkeen vuoristoilma ja vajaa kolmisenkymmentä astetta tuntui leppoisan viileältä.

 

Day 1

Oppaamme Hussein, muulimme jonka nimeä en tiennyt ja kokkimme (kyllä, pakettiin kuuluu kokki) jonka nimeä en vielä useammankaan kerran jälkeen ymmärtänyt odottivat majapaikkamme ovella klo 9 aamulla. Ruokatarpeet oli pakattu muulin selkään, mutta mukaan mahtui vielä helposti kaksi rinkkaa.

Matka alkoi mukavasti hiekkatietä pitkin ja mukaamme lähti kylän puolisokea koira. Vaikka alussa nousu oli rauhallista eikä ollenkaan jyrkkää, väsyin jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, sillä kuumuus ja auringonpaiste vei suuren osan energiastani. Vesipulloni tyhjeni aivan liian nopeasti.

ruokailu vuorivaelluksella toubkal
taukopaikka atlasvuorilla

Kolmen tunnin kävelyn jälkeen pysähdyimme lounaalle. Meillä ei ollut aavistustakaan mitä muulin selkään oli pakattu, enkä olisi ikimaailmassa osannut odottaa sitä luksuslounasta minkä kokkimme pienen vuorimajan takahuoneessa kokosi. Hän oli jopa tuonut mukanaan posliinilautaset ja pöytäliinan! Tarjolla oli oliiveja, suolakalaa ja tuoretta salaattia, pastaa, tomaattikastiketta ja lihapullia. Ja lounas aloitettiin toki minttuteellä.

kantoapu muuli atlasvuoret toubkal

Lounaan jälkeen energiatasot olivat taas huipussaan ja jyrkemmäksi muuttunut nousu ei tuntunut liian rankalta kun hento tuulenvire helpotti hidasta askellusta. Maisemat olivat sekoitus verheyttä, satunnaista vuoristokasvillisuutta ja vielä toistaiseksi kauempana siintävää lumihuippuista vuoristoa. Koira seurasi edelleen mukana. Tässä vaiheessa matkaa ohitimme myös säännöllisin väliajoin pieniä vuoristokioskeja joista sai ostaa limpparia ja tuorepuristettua appelsiinimehua. Vessojakin löytyi, tai no siis reikiä lattiassa. Mutta ottaen huomioon vuoristokasvillisuuden harvuuden, oli tuo seinillä ympäröity reikä aika luksusta miesporukassa liikkuvalle naismatkailijalle.

mount toubkal atlasvuoret vaellus
opas toubkal atlasvuoret
kulkukoira atlasvuorilla

Noin neljä tuntia lounaan jälkeen saavuimme vuoristomajalle, jossa yöpyisimme yhden yön. (Koirakin edelleen mukana ja löysi majan pihalta kaverinsa.) Suoraan huipulle ei saa ensimmäisen vaelluspäivän aikana pyrkiä, sillä ensin täytyy totutella ohueen ilmanalaan. 3207 metrin korkeudella sijaitseva 'Refuge Toubkal Les Mouflons' oli askeettisuudestaan huolimatta selkeästi se majapaikoista hienompi vaihtoehto tällä reitillä. Ehdin ensimmäisenä suihkuun ja sain kuumaa vettä, toisin kuin poikaystäväni, joka nautiskeli ensin terassilla kokkimme keittämän minttuteen. Kahdenkymmenen hengen huoneen ja siskonpedin jouduimme jakamaan ainoastaan kahden keski-ikäisen espanjalaismiehen kanssa. Mietin mielessäni että jos tuo toinen tuolla mahalla pääsee huipulle niin niin kyllä minäkin. 

minttutee atlasvuorilla
 Telttailukin olisi vaihtoehto vuorilla

Telttailukin olisi vaihtoehto vuorilla

 majapaikkamme kolmentuhannen metrin korkeudessa

majapaikkamme kolmentuhannen metrin korkeudessa

Day 2

Heräsimme neljältä aamulla jättäen espanjalaiset kuorsaamaan kaksinaan. Kokkimme oli kasannut aamupalapöytään keksejä, pähkinöitä, vehnäleipää, mansikkahilloa ja Nutellaa. Herättelimme itseämme lisäksi pikakahvilla ja vartin päästä Hussein jo huutelikin ovella 'yalla yalla', lähdetään ennen kuin aurinko on liian korkealla. Muuli ja kokki jäivät tässä vaiheessa odottelemaan vuoristomajalle. Koiraakaan ei enää kiinnostanut tämä viimeisin ja hankalin etappi.

Heti parin metrin päästä tajusin, että tämä päivä olisi huomattavasti rankempi kuin eilinen trekkaus. Samantien saimme hyppiä kiveltä toiselle ja nopeasti olematon polku jyrkkeni ja jouduimme valitsemaan askeleemme erittäin tarkasti. Ohut ilmanala ja jyrkkä nousu sai askeleen tuntumaan äärimmäisen painavalta, ja otimmekin niitä melkoisen rauhalliseen tahtiin. Liikuimme eteenpäin hitaammin kuin yksivuotias upottavalla suolla.

Tällä etapilla ei sentään tullut kuuma. Aikainen aamu, lumihuipun lähentyminen ja tuulen voimistuminen pitivät huolen siitä että kuuma ei tulisi vaikka kuinka rankalta tuntuisi. Ja rankalta se tuntuikin. En toistaiseksi elämäni aikana ole tehnyt mitään mikä olisi ollut fyysisesti rankempaa kuin tämä kokemus. Hussein salli meidän pitää minuutin mittaisia taatelitaukoja. Siinä vaiheessa kun kohtasimme ensimmäisiä jäisiä lumihankirykelmiä, alkoi vuorikiipeily tuntua todelliselta, ei tämä ihan mikä tahansa sunnuntaikävely ole!

mount toubkalin huipulla

Huipulle saavuttua fiilis oli aika upea. Ei niinkään pelkästään maisemien takia, ei niin korkealla oikeastaan ihan hirveästi näe vieressä olevien vuorien lisäksi. Mutta se fiilis kun rankan fyysisen kokemuksen jälkeen on saavuttanut jotain niin konkreettista. Että on niin korkealla että kaikki muu tuntuu kaukaiselta ja mitättömältä. Todellinen arjesta irtautuminen.

 Huipulla oli ruuhkaa

Huipulla oli ruuhkaa

Huipun saavuttamisen huuma haihtuu kuitenkin nopeasti. Nyt pitäisi vielä jaksaa kävellä koko matka takaisin Imlilin vuoristokylään. Käytännössä alastulo on helpompaa ja nopeampaa, mutta ei todellakaan mitään herkkua. Reidet maitohapoilla alamäkeen meno irtokiviä varoen on haasteensa sekin. Muutaman läheltä piti liukastumistilanteen ja jyrkimmän osuuden jälkeen saavuimme takaisin vuorimajalle, jossa muuli ja kokki odottelivat meitä valmiina jatkamaan takaisin kylään. Ensin syötäisiin toki lounasta. 

Alaspäin mennessä alkoi hellekin taas tuntua iholla. Hussein ja kokki kävelivät edellä ja vanhoina konkareina kepeästi katosivat useampaan otteeseen näkyvistämme. Ja me luulimme liikkuvamme nopeasti! Voi kun voisin ratsastaa muulin kyydissä takaisin kylään, ajattelin... En kehdannut kysyä. Mitä lähemmäs kylää saavuttiin, sitä tuskaisempi oloni oli. Kuuma, niin kuuma, ja kaikki energiani oli kadonnut. Tässä vaiheessa en enää kiinnittänyt minkäänlaista huomiota maisemiin. Halusin vain kylmään suihkuun ja jalkoja lepuuttamaan.

Lopulta saavuimme takaisin riadiin josta olimme edellisenä aamuna lähteneet liikkeelle. Minttuteen jälkeen hyppäsimme taksiin ja takaisin Marrakechiin. Vanhaan kaupunkiin, Medinaan, saavuttuamme alko rankkasade. Otimme vilvoituksen avosylin vastaan raahatessamme rinkkojamme ja laukkujamme viimeisillä voimilla loman loppupäivien majapaikan ovelle. 

 

Facts and figures:

Majoitus Imlil-vuoristokylässä: Riad Atlas Prestige, 39 euroa/yö. Suosittelen!
Kahden päivän vuoristovaellus, sisältäen paikallisen oppaan, kokin, muulin ja yön vuoristomajassa: 220 euroa yhteensä kahdella henkilölle. Maksoimme lisäksi sekä kokille että oppaalle molemmille 200 dirhamia (n.20 euroa) tippiä.
Taksi Marrakechista Imliliin ja takaisin: vajaa 2 tuntia ja 35 euroa suunta
Suositeltavat varusteet kesäkaudella: Hyvät ja nilkkaa tukevat vaelluskengät, otsalamppu (vuoristomajalla on sähköt päällä vain hetkellisesti), lippis tai vastaava hattu (mulla oli vaan huivi, huono idea), kiipeilykeppi (sillä on varmaan joku oikea nimikin, mutta siis sellanen kävelykeppi, meillä ei ollut ja se harmitti koska olisi varmasti helpottanut kulkemista joillain osuuksilla), kevyt reppu jossa kantaa vesipulloa ja pieniä eväitä, aurinkorasvaa (minä paloin), särkylääkettä (mulla meni tolla reissulla kolme koska ohut ilmanala aiheutti päänsärkyä), hengittävät vaatteet ja toiselle päivälle pipo, hanskat ja tuulitakki ja -housut.

Oletko sinä koskaan kiivennyt vuorelle, Toubkalille tai jollekin muulle? Mitä vinkkejä jakaisit aloitteleville vuorikiipeilijöille?

 

Kävin mutten kertonut

Yleensä kun matkablogissa on hiukan hiljaisempaa niin se johtuu siitä että bloggaaja ei ole päässyt viime aikoina syystä tai toisesta kotoa pahemmin poistumaan. Toisin on tässä tapauksessa. Tuli hiukan huono omatunto kun huomasin että en ole viime aikoina reippaasti raportoinut reissuja in real-time. Mutta ei se maailma muutamassa kuukaudessa muutu, ja onhan oikea-aikaisuutta varten onneksi kehitetty sellaisia apuvälineitä kuten Snapchat (josta löydät minut muuten nimimerkillä missbritannika).

canadian house montreal
view of montreal

Kanadan kertomuksia säästelen ihan teitä ajatellen. Tulette kiittämään kun heinäkuun helteillä saan vihdoin videoni valmiiksi helmikuisesta Montrealista. Sieltä löytyy jäätä, tuulta, lunta ja jääkiekkoa. Viilentää mukavasti keskellä kesää. Ahneena ajattelin että olisi hauska idea taltioida koko viikko päiväkirjamuotoisena vlogina. Haasteellisempaa tästä tein tallentamalla tavaraa kolmella eri kuvauslaitteella. Kronologiseen kokoelmaan kasaaminen ei onnistunutkaan yhtä sukkelasti kuin kuvittelin.

copenhagen in winter
copenhagen malmo bridge

Kolmesti Köpiksessäkin kierrähdin. Mutta kuka noita nyt laskee. Toistaiseksi en ole onnistunut kertomisen arvoisissa ravintoloissa syömään, vaikka tuo ravinnon nauttiminen olisi kuulemma Köpiksen the juttu. Turistinähtävyydet tuolta kai kaikki jo tunteekin. Näiltä reissultani mukaani on aina lähtenyt sitä suklaalla päällystettyä salmiakkia. Ruokaahan tuokin. 

hotel room service

Saksassakin pääsin vihdoin ensimmäistä kertaa elämässäni maaliskuussa käymään. Hyödynsin duunireissun ja googlasin viikonlopuksi Munchenin top 5 viiden tähden hotellit, joista halvimmasta nappasin huoneen. Ilma oli vielä tuohon aikaan keväästä melko viileähkö, joten päädyin lopulta viettämään koko lauantain museossa. Sen verran hyvän näyttelyn ilmastonmuutokseen liittyen onnistuin löytämään että siellä vierähti ihan huomaamatta viisi tuntia. Onneksi oli energiaa kun aamupalalla vahingossa tilasin munakkaan kaksi kertaa. En koskaan opiskellut koulussa saksaa.

stockholm riddarhuset

Tukholmaan tulee työmatkojen takia tutustuttua. Tai päinvastoin, yleensä ei jää aikaa tutustua yhtään mihinkään, paitsi ehkä hotellin kalaravintolan ruokalistaan. Viime viikolla tähän tosin tuli muutos. Saavuin tutuksi tulleeseen majoituspaikkaani iltamyöhäisellä, ja tuttuun tapaani heti alkuun soitto huonepalveluun. Josta minulle kerrottiin että on hiukan ruuhkaa ja ruokaa tulisi aikaisintaan puolentoista tunnin päästä. Nurkan takana olisi kuulemma kuitenkin seveneleven josta saattaisi löytyä jonkinlaista yöpalaa. Hain mangososetta ja marjoilla maustettua kuplavettä, samalla näin Sergelin torin. Seuraavana päivänä jäi muutama tunti ylimääräistä ennen lennon lähtöä ja siinä ehdin käpöstellä Riddarholmeniin josta löysin penkin meren ääreltä. Nautin auringonsäteistä ja merenliplatuksesta kunnes koitti aika palata juna-asemalle ja lopulta lentokentälle.

istanbul blue mosque

Viimeisimpänä kohteena oli Istanbul. Ei siinä viikonlopussa hirveästi ehtinyt muuta kuin huomata että joskus pitäisi tulla uudestaan ja paremmalla ajalla. Tästä sain jo melkein videonkin editoitua, kunnes tapahtui taas elämä. Tai tarkemmin sanottuna työelämä. Mutta kyllä tuokin kieli poskella kyhäilty luomus pian päivänvalon näkee. Pysykää siis linjoilla ja muistakaa kurkkia sitä videokanavaa aina silloin tälloin.

Seuraavaksi on vuorossa Marokko, ja jos suunnitelmat sumpliutuvat kohdilleen niin tiedossa olisikin astetta aktiivisempi loma. Siitä toivottavasti kerronkin sitten ihan aikataulussaan, enkä puoli vuotta jälkikäteen. Koska kai tämä elämäkin tästä hidastuu kesää kohden. Jos ei muuten, niin pysäytetään pakolla.

//

I was on fire. Typing away like a student pulling an all-nighter with a 9am deadline. Then Squarespace crashes and the first chapter of a world changing novel disappears.  Goes without saying that the post I wrote was more than amazing and this is only a meagre version of the previous piece of art. (I’m sure you wonder why this amazing art I keep on talking about has never seen the day of light on this blog.)

Most often the reason for a travel related blog going quiet for a while is lack of travel. Not in this case, vice versa. I feel like I’ve been constantly on the road this year, but for some reason I’ve felt like I have nothing to say. Though actually I have too much to say - most of which has nothing to do with travel.

Or I guess everything is related to travel. Like Brexit. If it happens I’m going to move out of the UK even if I didn’t have to. Just to prove a point. We almost got into a argument with a taxi driver a few weeks ago. He was being so happy about the possibility of Brexit especially because then UK wouldn't have to take so many immigrants. Just a few seconds earlier he had asked us where we were from. 

But back to the above post. This year I have been to Montreal, Copenhagen, Munich, Stockholm, Istanbul and Helsinki, and next up Morocco. This post was mostly just a teaser for all the upcoming videos. They might be out next week or next month, or later this year. Who knows. There is this thing called life which I prefer a lot more than the image of a life on social media.

No 1 Lounge at London Heathrow

Ihanaa olla pitkästä aikaa Suomessa! Aiemmin kävin täällä melkein joka kuukausi, nyt tauko vierailuiden välillä ehti olla melkein neljä kuukautta. Loistavasti osui tälle vierailulle myös PING Helsinki -tapahtuman etkot. Älyttömän virkistävää vaihteeksi tavata ihmisiä ihan eri aloilta ja päästä pois siitä oman alan pönötyskuplasta. Siis oikeastiko on olemassa duuneja joihin voi tulla farkuissa ja kokoustaa huoneessa jossa on sohva? 

No jotain hyötyä siitä pönötysalastakin. Kuten vaikka työmatkailun edut ja lounge access. Finnairin lounge Heathrown kolmosterminaalissa on edelleen rempassa, joten sijaispaikkana toimii No.1 lounge. Tämä eroaa lentoyhtiöiden omista loungeista siinä että tänne pääsee myös Priority Passilla ja ihan vain käteiselläkin, ei siis täydy olla minkäänmoinen kantislentäjä tästä loungesta nauttiakseen. Sen verran Finski kyllä antoi huomiota kantiksilleen, että jonkinlaisen ruoka- ja juomalipukkeen sain sisäänastuessa. En ehtinyt tosin tällä vierailulla kokeilemaan että mitä ekstraa sillä olisi perustarjoilun päälle saanut. 

no1_lounge_heathrow_food

Tykkään tän loungen kakkutarjonnasta ja tuolityylistä. Tällä kertaa en ehtinyt jokaista pullapalaa kokeilla, mutta joulun alla kun istuimme täällä ikävän vaihtovälin vuoksi kuusi tuntia, tuli maisteltua kyllä jokaikinen makumuffinssi useampaan kertaan.

no1_lounge_heathrow_terminal_3

//

While Finnair's own lounge at Heathrow Terminal 3 is under renovation, they offer you access to the No.1 Lounge, which is also a place for those with Priority Pass or hard cash. No loyalty needed! Knowing that you would expect it to be super busy, but I have actually already had two more than decent visits to this nicely decorated lounge. I like the variety of cakes and if I was the type who likes to get relaxed (or drunk) before the flight, I'd probably love the variety of the bar with actual bar tenders as well.

Too often lounges remind me of business, like the ones in Madrid for example, but from here I could see myself starting a holiday as well. Still doesn't win the lounge in Doha though... I don't think anything ever will.