Pohjois-Afrikan korkeimmalla huipulla // Atlasvuoret ja Mount Toubkal (video)

Halusimme lähteä lomalle. Kriteerinä lentojen varaukselle oli halpa ja lähellä, mutta Euroopan ulkopuolella. Marokkohan se sieltä tupsahti.

Muutama viikko myöhemmin aloin tutkia että mitä siellä Marrakechissa sitten oikein voisi tehdä. Ainiin ne Atlasvuoret! Tuo vuoriryhmä pitää myös sisällään Pohjois-Afrikan korkeimman vuoren, Mount Toubkalin, 4167m. Tämän tajuttuani tiesin tarkalleen mitä tekisimme tällä matkalla.

 näkymä hotellihuoneemme ikkunasta / riad Atlas Prestige / imlil

näkymä hotellihuoneemme ikkunasta / riad Atlas Prestige / imlil

Ennen vuorelle lähtöä yövyimme yhden yön Imlilin pikkukylässä, Riad Atlas Prestige-nimisessä majatalossa joka osoittautui täydelliseksi aloituspaikaksi. Hotellin omistajat auttoivat oppaan löytämisessä ja saimme heidän kauttaan hoidettua kaikki järjestelyt vuoren valloitusta varten. Ikkunasta näkyi upeat vuorimaisemat, ja Marrakechin hiostavan kuumuudeen jälkeen vuoristoilma ja vajaa kolmisenkymmentä astetta tuntui leppoisan viileältä.

 

Day 1

Oppaamme Hussein, muulimme jonka nimeä en tiennyt ja kokkimme (kyllä, pakettiin kuuluu kokki) jonka nimeä en vielä useammankaan kerran jälkeen ymmärtänyt odottivat majapaikkamme ovella klo 9 aamulla. Ruokatarpeet oli pakattu muulin selkään, mutta mukaan mahtui vielä helposti kaksi rinkkaa.

Matka alkoi mukavasti hiekkatietä pitkin ja mukaamme lähti kylän puolisokea koira. Vaikka alussa nousu oli rauhallista eikä ollenkaan jyrkkää, väsyin jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, sillä kuumuus ja auringonpaiste vei suuren osan energiastani. Vesipulloni tyhjeni aivan liian nopeasti.

ruokailu vuorivaelluksella toubkal
taukopaikka atlasvuorilla

Kolmen tunnin kävelyn jälkeen pysähdyimme lounaalle. Meillä ei ollut aavistustakaan mitä muulin selkään oli pakattu, enkä olisi ikimaailmassa osannut odottaa sitä luksuslounasta minkä kokkimme pienen vuorimajan takahuoneessa kokosi. Hän oli jopa tuonut mukanaan posliinilautaset ja pöytäliinan! Tarjolla oli oliiveja, suolakalaa ja tuoretta salaattia, pastaa, tomaattikastiketta ja lihapullia. Ja lounas aloitettiin toki minttuteellä.

kantoapu muuli atlasvuoret toubkal

Lounaan jälkeen energiatasot olivat taas huipussaan ja jyrkemmäksi muuttunut nousu ei tuntunut liian rankalta kun hento tuulenvire helpotti hidasta askellusta. Maisemat olivat sekoitus verheyttä, satunnaista vuoristokasvillisuutta ja vielä toistaiseksi kauempana siintävää lumihuippuista vuoristoa. Koira seurasi edelleen mukana. Tässä vaiheessa matkaa ohitimme myös säännöllisin väliajoin pieniä vuoristokioskeja joista sai ostaa limpparia ja tuorepuristettua appelsiinimehua. Vessojakin löytyi, tai no siis reikiä lattiassa. Mutta ottaen huomioon vuoristokasvillisuuden harvuuden, oli tuo seinillä ympäröity reikä aika luksusta miesporukassa liikkuvalle naismatkailijalle.

mount toubkal atlasvuoret vaellus
opas toubkal atlasvuoret
kulkukoira atlasvuorilla

Noin neljä tuntia lounaan jälkeen saavuimme vuoristomajalle, jossa yöpyisimme yhden yön. (Koirakin edelleen mukana ja löysi majan pihalta kaverinsa.) Suoraan huipulle ei saa ensimmäisen vaelluspäivän aikana pyrkiä, sillä ensin täytyy totutella ohueen ilmanalaan. 3207 metrin korkeudella sijaitseva 'Refuge Toubkal Les Mouflons' oli askeettisuudestaan huolimatta selkeästi se majapaikoista hienompi vaihtoehto tällä reitillä. Ehdin ensimmäisenä suihkuun ja sain kuumaa vettä, toisin kuin poikaystäväni, joka nautiskeli ensin terassilla kokkimme keittämän minttuteen. Kahdenkymmenen hengen huoneen ja siskonpedin jouduimme jakamaan ainoastaan kahden keski-ikäisen espanjalaismiehen kanssa. Mietin mielessäni että jos tuo toinen tuolla mahalla pääsee huipulle niin niin kyllä minäkin. 

minttutee atlasvuorilla
 Telttailukin olisi vaihtoehto vuorilla

Telttailukin olisi vaihtoehto vuorilla

 majapaikkamme kolmentuhannen metrin korkeudessa

majapaikkamme kolmentuhannen metrin korkeudessa

Day 2

Heräsimme neljältä aamulla jättäen espanjalaiset kuorsaamaan kaksinaan. Kokkimme oli kasannut aamupalapöytään keksejä, pähkinöitä, vehnäleipää, mansikkahilloa ja Nutellaa. Herättelimme itseämme lisäksi pikakahvilla ja vartin päästä Hussein jo huutelikin ovella 'yalla yalla', lähdetään ennen kuin aurinko on liian korkealla. Muuli ja kokki jäivät tässä vaiheessa odottelemaan vuoristomajalle. Koiraakaan ei enää kiinnostanut tämä viimeisin ja hankalin etappi.

Heti parin metrin päästä tajusin, että tämä päivä olisi huomattavasti rankempi kuin eilinen trekkaus. Samantien saimme hyppiä kiveltä toiselle ja nopeasti olematon polku jyrkkeni ja jouduimme valitsemaan askeleemme erittäin tarkasti. Ohut ilmanala ja jyrkkä nousu sai askeleen tuntumaan äärimmäisen painavalta, ja otimmekin niitä melkoisen rauhalliseen tahtiin. Liikuimme eteenpäin hitaammin kuin yksivuotias upottavalla suolla.

Tällä etapilla ei sentään tullut kuuma. Aikainen aamu, lumihuipun lähentyminen ja tuulen voimistuminen pitivät huolen siitä että kuuma ei tulisi vaikka kuinka rankalta tuntuisi. Ja rankalta se tuntuikin. En toistaiseksi elämäni aikana ole tehnyt mitään mikä olisi ollut fyysisesti rankempaa kuin tämä kokemus. Hussein salli meidän pitää minuutin mittaisia taatelitaukoja. Siinä vaiheessa kun kohtasimme ensimmäisiä jäisiä lumihankirykelmiä, alkoi vuorikiipeily tuntua todelliselta, ei tämä ihan mikä tahansa sunnuntaikävely ole!

mount toubkalin huipulla

Huipulle saavuttua fiilis oli aika upea. Ei niinkään pelkästään maisemien takia, ei niin korkealla oikeastaan ihan hirveästi näe vieressä olevien vuorien lisäksi. Mutta se fiilis kun rankan fyysisen kokemuksen jälkeen on saavuttanut jotain niin konkreettista. Että on niin korkealla että kaikki muu tuntuu kaukaiselta ja mitättömältä. Todellinen arjesta irtautuminen.

 Huipulla oli ruuhkaa

Huipulla oli ruuhkaa

Huipun saavuttamisen huuma haihtuu kuitenkin nopeasti. Nyt pitäisi vielä jaksaa kävellä koko matka takaisin Imlilin vuoristokylään. Käytännössä alastulo on helpompaa ja nopeampaa, mutta ei todellakaan mitään herkkua. Reidet maitohapoilla alamäkeen meno irtokiviä varoen on haasteensa sekin. Muutaman läheltä piti liukastumistilanteen ja jyrkimmän osuuden jälkeen saavuimme takaisin vuorimajalle, jossa muuli ja kokki odottelivat meitä valmiina jatkamaan takaisin kylään. Ensin syötäisiin toki lounasta. 

Alaspäin mennessä alkoi hellekin taas tuntua iholla. Hussein ja kokki kävelivät edellä ja vanhoina konkareina kepeästi katosivat useampaan otteeseen näkyvistämme. Ja me luulimme liikkuvamme nopeasti! Voi kun voisin ratsastaa muulin kyydissä takaisin kylään, ajattelin... En kehdannut kysyä. Mitä lähemmäs kylää saavuttiin, sitä tuskaisempi oloni oli. Kuuma, niin kuuma, ja kaikki energiani oli kadonnut. Tässä vaiheessa en enää kiinnittänyt minkäänlaista huomiota maisemiin. Halusin vain kylmään suihkuun ja jalkoja lepuuttamaan.

Lopulta saavuimme takaisin riadiin josta olimme edellisenä aamuna lähteneet liikkeelle. Minttuteen jälkeen hyppäsimme taksiin ja takaisin Marrakechiin. Vanhaan kaupunkiin, Medinaan, saavuttuamme alko rankkasade. Otimme vilvoituksen avosylin vastaan raahatessamme rinkkojamme ja laukkujamme viimeisillä voimilla loman loppupäivien majapaikan ovelle. 

 

Facts and figures:

Majoitus Imlil-vuoristokylässä: Riad Atlas Prestige, 39 euroa/yö. Suosittelen!
Kahden päivän vuoristovaellus, sisältäen paikallisen oppaan, kokin, muulin ja yön vuoristomajassa: 220 euroa yhteensä kahdella henkilölle. Maksoimme lisäksi sekä kokille että oppaalle molemmille 200 dirhamia (n.20 euroa) tippiä.
Taksi Marrakechista Imliliin ja takaisin: vajaa 2 tuntia ja 35 euroa suunta
Suositeltavat varusteet kesäkaudella: Hyvät ja nilkkaa tukevat vaelluskengät, otsalamppu (vuoristomajalla on sähköt päällä vain hetkellisesti), lippis tai vastaava hattu (mulla oli vaan huivi, huono idea), kiipeilykeppi (sillä on varmaan joku oikea nimikin, mutta siis sellanen kävelykeppi, meillä ei ollut ja se harmitti koska olisi varmasti helpottanut kulkemista joillain osuuksilla), kevyt reppu jossa kantaa vesipulloa ja pieniä eväitä, aurinkorasvaa (minä paloin), särkylääkettä (mulla meni tolla reissulla kolme koska ohut ilmanala aiheutti päänsärkyä), hengittävät vaatteet ja toiselle päivälle pipo, hanskat ja tuulitakki ja -housut.

Oletko sinä koskaan kiivennyt vuorelle, Toubkalille tai jollekin muulle? Mitä vinkkejä jakaisit aloitteleville vuorikiipeilijöille?

 

Onko World Traveller Plus hintansa väärti? // Is it worth it to upgrade to Economy Plus? (video)

Mulla on jo pidemmän aikaa muhinut mielessä postaus Finnairin kultakortin eduista ja siitä onko se kaiken sen keskittämisen arvoista, mutta sen jälkeen kun vuodenvaihteessa tipuin takaisin hopealle tavisten joukkoon olen ollut niin masentunut matkustaja mussuttaessani Pretin patonkia loungen ulkopuolella etten ole uskaltanut alkaa muistella tuota mukavuuden matkavuotta 2015.

Tavallisena turistina on toki ihan mukava matkustaa ja päämäärähän on joka tapauksessa aina se tärkein, mutta on se kyllä hassua kuinka kerran mukavuutta maistettuaan tuntuu siihen pidempään jonoon palaaminen yhtäkkiä paljon tuskallisemmalta.

Tähän ikävään turhan luksuksen loukkuun jääneenä ja mukavuuteen mieltyneenä, päädyin helmikuussa British Airwaysilla Kanadaan lentäessäni viime hetkellä ostamaan matkustusluokankorotuksen World Traveller Plus-tasoon. Kysin tietysti ensin bisnesluokan hintaa, mutta sen kuullessani (+700 puntaa per suunta) pidin naaman peruslukemilla antaen rennosti pohdiskelevan ilmeeni viestittää että syy bisneskorotuksesta kieltäytymiseen oli lennon relatiivinen lyhyys eikä maksukorttini absoluuttinen luottoraja. Turistiluokan ja bisneksen välinen turistiplussaluokka maksoi viimetipassa ostettuna 220 puntaa per suunta. Siihen vielä kykenin sen kummemmin irvistelemättä.

No oliko siinä sitten mitään järkeä? Sanoisin että oli. Siis sinänsähän tuo hinta ei todellakaan ole vastikkeensa väärti jos mietitään sen käsinkosketeltavia ekstroja, kuten vaikkapa parempaa ruokaa. Parilla huntilla voisi hyvin napata hummerin matkaevääksi ja kyllähän siellä turistiluokassakin lasin shamppanjaa saa kympillä tai parilla. Se mikä teki tästä mielestäni mukavamman ja jopa hintansa arvoisen, oli yksinkertaisesti tilan määrä ja vieressä istuvien ihmisen vähyys. Jos tietäisin että lento olisi tyhjä ja saisin turistiluokassa rivin itselleni, en missään nimessä korottaisi turistiplussaan. Mutta koska tiesin että lento oli tupaten täysi, koin korotuksen selkeästi matkaanu mukavoittavaksi.

Mitä sillä hinnalla sitten sai?

  • Juomatarjoilun jo ennen lennon lähtöä
  • Astetta laadukkaamman aterian
  • Piirun verran enemmän tilaa
  • Lisälaukun ruumaan
  • Paremmat ja isommat kuulokkeet
  • Härpäkepussukan joka sisälsi kaikenlaista tarpeellisen tarpeetonta

Mitä sillä hinnalla ei saanut?

  • Turvatarkastuken ohituskaistaa
  • Ensimmäisten joukossa koneeseen astelemista
  • Sisäänpääsyä loungeen
  • Maakuuasentoon taittuvaa istuinta
  • Kaviaaria kultakupista

Se että päädyin korottamaan lennon myös paluumatkalla kertonee että tykästyin tähän matkustusluokkaan vaikka yllä olevan kuvailun perusteelle ihmettelen itsekin miksi. Paluumatkalla osasin sentään tehdä korotuksen etukäteen netissä, jolloin se maksoi vain rapiat 180 puntaa.

Nyt palat varmasti halusta tietää miltä tämä tavallisen turren luksus ihan oikeasti näyttää ja sen pääset näkemään alla olevalla videolla:

Onko muilla kokemuksia vastaavasta matkustusluokasta, mitä mieltä olit, korottaisitko uudestaan?

//

After falling down a notch as a One World frequent flyer, from Sapphire to Ruby, I've had this most annoying first world problem of lacking travel luxury. To console myself during this painful period of withdrawal symptoms from unconstrained lounge access and ability to jump queues, I decided to upgrade my flight to World Traveller Plus, which is the British Airways Economy Plus class. Take a look at the above video to see how it looks and what I thought about it!

Paris is always a good idea?

No ei oikeastaan. Kuten olen ehkä aiemminkin jo maininnut, suhteeni Pariisiin on erittäin vaihteleva. Joka toisella vierailulla vihaan sitä ja joka toisella vierailulla rakastan sitä. 

Tämän viime syksyisen vierailun lähtökohdat olivat loistavat, mutta tällä kertaa viikonlopun fiilistä viilensi rankka kaatosade. Croissantteja sain kuitenkin aamupalaksi ja macaronseja välipalaksi. Olisi se kai huonomminkin voinut mennä.

Tässä video viikonlopun vietosta sateisessa Pariisissa:

Jos laiskottaa etkä jaksa katsoa videota (laita se edes taustalle pyörimään jotta voit uskotella minulle että joku oikeasti katsoo näitä enkä koe olevani turhuuksien tuottaja), niin tässä vielä linkit muutamaan mukavaan ravintolaan jotka mainitsin videolla:

Buvette Gastrothèque, 28 Rue Henry Monnier, 9ème
Täydellinen turistiravintola, sillä tämä jos mikä on oikein perinteisen pariisilainen bistro ranskalaisilla ruokalajikkeilla. Ja vaikka turisteille täydelliseksi kutsunkin, niin siellä on nimenomaan niitä paikallisia parisiilaisiakin. Loistava sijainti trendikkäällä South Pigallen alueella, jota myös trenditietoisten seurassa SoPiksi kutsutaan. Kannataa varautua odottelemaan vuoroaan baaritiskillä, sillä paikka ei ota varauksia ja on melkoisen pieni. Mutta mikäs siinä odotellessa kun viini on laadukasta. Parin metrin päästä löytyy myös Grand Pigalle hotelli, jonka baarissa hengailee mielellään pidemmänkin aikaa pöytää naapuriravintolasta odotellessa.

Rue des Martyrs, 9ème
No tämähän on tietysti ihan vaan katu eikä mikään ravintola, mutta haluan silti suositella sitä nimittäin kyseinen kulkuväylä on jollain tavalla äärimmäisen sympaattinen peripariisilainen tienpätkä, josta löytyy useita kahviloita ja kadun puolelle pursuavia hedelmä- ja kalakauppoja, leipomoita unohtamatta. Löytyypä kyseiseltä kadulta myös ruotsalainen karkkikauppa, joka pelastaa irtokarkkihimoisen ulkosuomalaisen. Parhaiten löydät kadun kun hyppäät pois Pigallen asemalta. Älä lähde ylöspäin turistiturmioon Montmarten kukkulalle, vaan käänny kadulle etelän suuntaan, siltä pieneltä karusellilta alaspäin suunnaten.

Archipel, 26 bis rue de Saint Petersbourg, 8ème
Tänne emme olisi löytäneen ilman paikallista ystävää. Tämä ei ole oikeastaan ravintola tämäkään, mutta kyseisessä tilassa joka oli aikoinaan kirkko, järjestetään aina silloin tällöin sunnuntaisin Feel Good Brunch. Brunssin (joka on ennemminkin lounas) tuotto menee hyväntekeväisyyteen ja kaikki on täyttä luomua. Voin ehdottomasti suositella jos tapahtuma sattuu osumaan vierailuviikonlopulle.

Onko siellä muita jotka eivät oikein aina innostu Pariisista? Ja te jotka koette kaupungin romantiikan, olenko ehkä vain missannut ne paikat ja kohteet jotka tekevät Pariisista Pariisin? Mikä on teidän mielestä parasta Pariisissa?

// 
Feels like I've been to Paris a million times, and I still don't know whether I like the city or not. It has its charm, yet at the same time it feels cramped and old-fashioned. This weekend back in September when I made the above video, Paris was definitely not showing us its best when it comes to weather, but we got to enjoy some art and cosy restaurants with tasty food. In the end, is there even anything else you need from this city? The two links above are my restaurant recommendations. Though I cannot really call them mine, I would have had no idea about them if it wasn't for our friend and amazing host who made the weekend perfect even when it was raining.